Kuntaministeri Virkkunen ei esitä etuja asukkaille pääkaupungin kuntien yhdistämisestä
Kuntaministeri Henna Virkkunen vieraili Kauniaisten Granipäivillä ja siellä kokoomuksen, siis oman puolueensa, järjestämässä keskustelutilaisuudessa kaupungintalolla. Mukana oli kunta-aktiiveja Espoon ja Kauniaisten kokoomuksesta sekä muuta yleisöä – minä mukana. Yleisö otti Virkkusen vastaa hyvin viileästi ja tunnelma viileni keskustelun myötä. Kyselijät esittivät konkreettisia ja loogisia kysymyksiä siitä, mitä etua saavutettaisiin pääkaupungin kuntien yhdistämisestä ja perustelivat esimerkein yhdistämisen haittoja asukkaiden kannalta. Kuntaministerimme väisti pääosan kysymyksistä ja toisti yleisellä tasolla olevaa kuvausta siitä, miten tärkeää on saada Suomeen kansainvälisesti kilpailukykyinen metropoli. Lisäksi haän toisti näkemystä, että kuntaliitoksia on tehtävä, muttei osoittanut mitään asukkaita hyödyttäviä konkreettisia etuja pääkaupunkiseudulle.
Satun usein käyttämään samaa taxi-autoilijaa Jyväskylän seudulla kuin, mitä kuntaministerimme käyttää. Autoilija Väisänen on kertonut, että ajaessaan ministeriä kuntakiertueella viemässä pakkoliitosten ilosanomaa maakuntiin, ovat monet kuntapäättäjät kuulemma sanoneet, että yhdistä ensin Kauniainen muihin kuntiin, niin sitten voidaan siirtyä sanojan kuntaan. Kysyin Henna Virkkuselta onko tällaisilla maakunnista tulevilla painelilla mahdollisesti merkitystä sille, että hän ajaa niin voimallisesti pääkaupunkiseudun kuntia yhteen, vaikka täällä ei ole samoja perusteita kuin kunnissa, joissa terveydenhuollon palveluiden järjestäminen on haaste. Sain sen ymmärryksen, vaikken suoraa vastausta, että tällä asialla ona vaikutusta.
Mitään ei ole kuulemma päätetty, mutta ministerimme päätti kuitenkin todeta, että ”Kauniainen säilyy kyllä – kaupunginosana”. Talon ulkopuolella kuntiaen pakkoliitosta vastustavaan kansalaisadressiin kirjoitettiin tunnissa noin 500 nimeä. Allekirjoituksesta pidättyi alle kourallinen Kauniaislaisia – mukana yksi kokoomuksen valtuutettu. Toivottavasti puoluekuri ei johda epädemokraattiseen päätöksentekoon.