Yksityisyyden turvaaminen ja tietosuoja uusissa liikenneratkaisuissa edellyttää pitkäjänteisyyttä
Viime päivinä on ollut esillä autoilijoiden huoli yksityisyydensuojasta ja tietoturvasta, kun uusia liikenteen palvelumalleja on ollut keskustelussa. Asia on herkkä ja siihen nivoutuu paitsi lisääntyvä teknologia mukaanlukien ”connectivity” eli autojen liittyminen uusiin palveluihin. Kehitys on väistämätön yhteiskunnan palvelukykyä jatkuvaa tehostamista toteuttaessa – myös luonnon kuormitusta ajatellen. Merkillepantavaa on, että EU on tuomassa vuonna 2018 uutta tietosuoja-asetusta. Tämän taustalla on teknologian kehitys ja kaikkialle laajeneva digitalisaatio.
Myös älyautoilussa muutokseen tietoturvan osalta on syytä valmistautua huolella. Rakenteellisten muutoksen perusteeton jarrutus hankalaoittaa pitkäjänteistä valmistautumista myös yksityisyydensuojan ja tietoturvan ratkaisujen osalta
Suomessa on käyty LVM:stä lähtevää keskustelua liikenteen uusista palvelumalleista ja suunnitelmista liikenneväylien yhtiöittämiseksi omaksi osakeyhtiöikseen valtion budjetin ulkopuolelle. Lähtökohta on looginen ja perusteltavissa, mutta toteutus on mahdollista tehdä hyvin tai hyvin huonosti
Viime päivinä on tullut esille viranomaisten kanssa tehtyjä kokeiluja, joissa on merkittävällä tavalla laiminlyöty yksityisyyden suojan ja tietoturvan toteuttaminen. Nämä ovat asioita, joita aiva alkuvaiheessa on tärkeää ottaa huomioon. Teknologian osalta on jo tarjolla vaihtoehtoja, mutta jatkotyötä tarvitaan. Viranomasilla on vaativa tehtävä asian reunaehtojen asettamisessa ja yritysten on oltava valveilla.
Aplicom on mukana useissa kansainvälisiisä yhteishankkeissa, joissa autoilijan yksityissyydensuojan ratkaisut ovat keskeisessä asemassa. Telematiikkalaitteita valmistava suomalinen Aplicom vie valtaosan tuotteistaan Suomen rajojen ulkopuolelle. Saksankielinen Eurooppa on suurin yksittäinen markkina-alue. Saksassa suhtaudutaa yksityisensuojan ratkaisuihin hyvin kriittisesti.
Aplicom on mukana esimerkiksi yhteistyössä saksalaisten organisaatioiden kanssa koskien ratkaisuja, joista tiellä liikkumisen maksutietoja voidaan haluttaessa välittää siten, että autoilijan paikka tai ajamistiedot ei ole saatavilla kenellekään. Tarve on lähtenyt aluksi Saksasta.
Kun uusia liikenneväyläratkaisuja otetaan keskusteluun ja valmisteluun on tärkeää, että mukana on aivan alusta saakka vaatimukset tietosuojan osalta. Asian merkityksestä kertoo myös EU toimet tietoturvasäädösten valmistelussa. Kansalaisten huoli on lähtökohtaisesti aiheellista tietoturvallisuuden osalta ja siihen tulee jokaisen alalla vakavasti toimivan valmistautua pitkäjänteisesti.