Poliittisten virkanimitysten surkeus on tullut mediassa esille Kevan toimitusjohtajan edesottamusten kautta. Tässä on hyvääkin. Kuuntelin radiosta, kun keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä totesi, että sulle – mulle aika on kertakaikkiaan loppu poliittisissa virkanimityksissä. Vastaavaa tekstiä ei ole pitkään aikaan kuultu johtavassa asemassa olevan poliittisen edustajan suusta. Uskon ja toivon, että seuraukset näkyvät käytännössä. Kevahan on ollut […]
Kirjoituksia
Työn osuus kansantulosta vähentynyt – onko se hyvä vai huono ?
Palkkatyön osuus BKT:stä on niin maailmanlaajuisesti kuin Suomessakin vähentynyt vuodesta 1980 tasaisesti oltuaan ennen sitä vuosikymmeniä noin 70 %:n tasolla. Tästä hiipuvasta kehityksestä kirjoitti Economist-talouslehti marraskuun ensimmäisessä numerossaan. Tulisiko tästä kehityksestä olla huolissaan vai ei ? Helppo päätelmä on, että työn tekemisen vähentyminen tai sillä ansaitseminen suhteessa pääomatuloihin vähentää työn tekemisen perustuvaa hyvinvoinnin kehitystä. Suomessa on […]
Tuoko syksy hallituksen Sote-sekamelskaan järkeä ?
10 vuoden kuluttua suuret ikäluokat ovat selvästi yli 70 vuoden ikäisiä. He ovat terveenpiä kuin aikaisemmat ikäihmiset, mutta silti terveyspalveluiden tarve väestömääräämme nähden kasvaa hyvin mittavavasti. Suomen talouskehitys on ollut heikkoa lähivuosina ja teollisuustuotantomme sekä vientimme on edelleen vuoden 2008 lamaa edeltävää aikaa alemmalla tasolla toisin kuin useimpien eurooppalaisten kilpailijamaidemme. Paineet merkittäviin ja järkeviin muutoksiin […]
Poliittiset virkanimitykset johtavat kakkosluokan tuloksiin
Yhteiskunnassamme on varsin laajasti ymmärrys siitä, että poliittiset virkanimitykset ovat haitallisia yhteiskuntamme hyvälle kehittymiselle. Nämä nimitykset johtavat sekä päätösten valmistelun että johtamisen ammatimaisuuden vesittymiseen. Tästä aiheesta olen nähnyt parhaiten analysoitua huolta eduskuntamme ja EU:n oikeusasiamiehenäkin toimineen Jakob Södermanin arvioista, joista julkaistiin hyvä artikkeli viime vuoden puolella Suomen Kuvalehdessä. Hän muistaakseni vertasi poliittisten virkanimitysten seuraamuksia samanlaisiksi kuin mihin korruptio […]
Luistelukentän hoito on lähipalvelua – lähidemokratiasta on keskusteltu aivan liian vähän kuntauudistusta suunniteltaessa
/HS mielipide 25.3.13/ Pääkirjoituksessaan 22.3.13 Helsingin Sanomat kertoi keväisin toistuvasta ongelmasta luisteluratojen hoidon lopettamisesta pakkasten jatkuessa. Helsingin tilanne osoittaa yleisemminkin, että suurissa kaupungeissa laiminlyödään asukkaille tärkeitä palveluita, kun päätöksenteko ja hallinto etääntyy kauas. Kun on riittävän kaukana asukkaista, niin on helppo piloutua taakse. Pienessä Kauniaisten kunnassa luistelu on jatkunut sen ulkokentällä ja kentästä on […]
Saksan ja Suomen kilpailukyvyn ja palkkakehityksen vertailu on hyödyllistä
Suomen vientiteollisuus ei ole toipunut lähimainkaan vuoden 2008 kriisiä edeltävälle tasolle – kuten se on tehnyt esimerkiksi Ruotsissa. Vientiteollisuus ei ole myöskään palautunut siitä järkytyksestä, jonka kohtasimme, kun työmarkkinajärjestöt tuolloin sopivat tiukassa kansaivälisessä kilpailutilanteessa ylimitotetuista palkankorotuksista. Toki merkittävin osuus vientimme taantumisesta ja kymmenien tuhansien työpaikkojen menetyksestä lukeutuu NOKIA-ICT -clusterin ja puunjalostusteollisuuden pudotukseen. Jälkimmäiseen kytkeytyy paperin […]