Vanhusten ja eläkeläisten tilanne hälyttävä
Olen viime viikkoina tavannut toreilla ja kauppakeskuksien edessä paljon ihmisiä. Silmiinpistävää on niin monien vanhojen pienitulosten tai huonokuntoisten ihmisten asema hätä ja huoli ylitse muiden. En tarkoita etteikö muissakin ryhmissä olisi syvää huolta. On myös paljon hyvinvoivia eläkeläisiä – jotka hekin ovat saaneet tuntea palkansaajia tiukemman verotuksen. Lukematon määrä yksinäisiä tai toimeentulon rajalla olevia vanhoja on tullut vastaan – ja niitä, jotka ovat kokeneet lupaukset petetyiksi eläkkeistä. Toreille eivät ole päässeet laitoksissa ja sängyissä makaavat vanhukset. Heidän asemastaan ovat muut kertoneet. Samalla on huomioni kuitenkin kiinnittynyt hyväkuntoisiin ja nuoren näköisiin ihmisiin, jotka ovat kertoneet olevansa jo vanhuuseläkkeellä.
Mitä tulisi tehdä ? Väestömme ja väestörakenteemme vanhenee ja taloutemme on syöksyssä alaspäin. Ensimmäiseksi on toki saatava taloutemme kuntoon. Sitten on saatava myös kolmas sektori eli vapaaehtoiset auttamaan vanhustyössä – miksei myös yritykset avustamaan. Tietoisuus tilanteen vakavuudesta auttaa ratkaisujen löytömisessä. Itse en ole vanhustyössä asiantuntija, mutta uusia keinoja ja huolenpitoa tarvitaan. Lisäksi on huolehdittava väestörakenteestamme mm. työperäisen maahanmuuton vahvistamisena, jotta työssä olevien osuus kasvaa samalla, kun saamme taloutemme nousuun. Myös eläkeläisten eriarvoiset ratkaisut työsssäkäyvien kanssa on syytä tarkastella.