Huoli taloutemme tilasta kasvaa

Alkuvuodesta Suomen vienti laski 11 % edelliseen vuoteen verrattuna. Talouden ja vientiteollisuuden tila oli jo ennen tuota hälyttävä. Tuntuu siltä, että tavalliset ihmiset ymmärtävät tilanteen vakavuuden paremmin kuin monet päättäjät. On muutettava jotain ja ripeästi ! Muuutoin emme kykene huolehtimaan kouluistamme, lastenhoidosta terveyspalveluista ja vanhuksistamme – saati vaikkapa teistämme, jotka jo nyt ovat huonossa kunnossa.

Euroon liittymisen jälkeen emme ole kyenneet devalvoimaan valuuttaamme, vaikka kustannuskehityksemme – eritoten palkat – ovat kohonneet tuottavuutta ja kilpailukyvyn säilymisen edellytyksiä paremmin. Euro on toki viime kuukausina heikentynyt suhteessa dollariin, mutta hyöty on marginaalista ja vain tiettyihin maihin Euroopan ulkopuolella vievien yritysten osalle kohdistuvaa. Lisäksi dollarin vahvistuminen on aiheuttanut useiden komponenttien – mm. elektroniikan komponenttien – kallistumsien Euroina. Haitta on siitä merkitsevä.

Jos haluamme saada  taloutemme kasvuun, on ehdottomasti kyettävä lisäämään ripeästi työmarkkinoiden kykyä joustoon – eräänlaista ”sisäistä devalvaatiota” tarvitaan.  Kävin hiljattain keskustelun SDP:n kansanedustajan kanssa. Hänellä ei tuntunut olevan realistista käsitystä siitä, missä tilanteessa olemme. Vanhat vaatimukset palkkojen korotuksista – vaikka edes tuon 0,4 %:n osalta, joka maaliskuussa toteutettiin valtakunnallisesti –  ja eduista kiinnipitämisestä tuntuiva olevan vahvasti agendalla. Tilanteen ruohonjuuritasolla ymmärtävänä viennin kehityksen osalta huoleni kasvoi.

Ymmärrän työntekijöiden huolen siitä, etä suuret yritykset käyttävän väärin hyväksi joustoja, jos niitä sallitaan. Tämän huolen poistamisen osalta suuri vastuu on suurilla yrityksillä ja niiden johdolla. Kansainvälistyneessä ympäristössä suurten yritysten johto katsoo asioita yli maarajojen. Nyt tarvitaan kuitenkin luottamuksen vahvistamisen eleitä ja esimerkkejä luopumisesta suomalaisten yritysten johdossa.

Työmarkkinoiden on pakko joustaa – siis myös siten, että palkkakustannukset voivat alentua. Työnteon välillisiä kustannuksia on rohjettava nyt alentaa eritoten pienissä yrityksistä. Työnantajan kulu työntekijästä on liian suuri. Tiedämme, että palkkojen suoranainen alentaminen laajasti ei ole mahdollista. Paikallisesti on voitava sopia väliaikaisesti jopa tallaisesta, jos uhkana on konkurssi tai työpaikkojen katoaminen osalta tärkeitä osaajia.  Tämä ei ole mukavaa kenellekään, mutta muuten törmäämme seinään talouskehityksessämme. Jos toimiin ei ryhdytä nyt viimeistää, julkisen talouden leikkaukset ovat sen luionteisia ja kokoisia, ettei kukaan ole rohjennut sellaisista puhua ainakaan vaalipaneeleissa – tuskin muutenkaan.