Palkkatyön osuus BKT:stä on niin maailmanlaajuisesti kuin Suomessakin vähentynyt  vuodesta 1980 tasaisesti oltuaan ennen sitä vuosikymmeniä  noin 70 %:n tasolla. Tästä hiipuvasta kehityksestä kirjoitti  Economist-talouslehti marraskuun ensimmäisessä numerossaan. Tulisiko tästä kehityksestä olla huolissaan vai ei ? Helppo päätelmä on, että työn tekemisen vähentyminen tai sillä ansaitseminen suhteessa pääomatuloihin vähentää työn tekemisen perustuvaa hyvinvoinnin kehitystä.

Suomessa on ollut juuri nyt näkyvästi esillä paljon palkkatuloja ja pääomatuloja ansaitsevat kansalaisemme ansioineen. Olisi hyvä pureutua ansaintarakenteen kehitykseen tämän populismin lisäksi. Eihän ole välttämättä huonoksi, jos pääomatulojen osuus suhteessa palkkatuloihin on kasvanut ja kasvaa edelleen, mikäli pääomatulot liittyvät yrittämiseen ja työn tekemiseen.  Pääomaliikkeiden ja rahan määrän kasvun myötä sijoittaminen eri tavoin on lisääntynyt. On syytä kiinnittää huomota siihen, että tässä kehityksessä sijoitusten kohdistuminen tehdän taloudellisesti mahdollisimman järkevästi.  Tärkeä huoli on tuloerojen kasvu, joka nivoutuu kokonaipalkkatulojen suhteelliseen pienenemiseen.

Suomessa on aiheellisesti keskusteltu ja toteutettu toimia kasvuyritysten luomiseksi, kehittämiseksi ja rahoituksen ohjaamiseksi näihin.  Tällainen sijoittaminen on tärkeää työtä, vaikka se ei näy palkkatulon kehityksessä trendejä tarkasteltaessa. Ns. busines-enkeli, joka sijoittaa uusiin alkaviin yrityksiin voi kokopäivätoimisestikin  analysoida yrityksiä ja kohdistaa käytettävissä olevia varojaan yrityksiin, jotka tuovat paitsi hänelle myös yhteiskunnalle parhaan tuoton.

Sen sijaan kehityskulku, joka johti 2008 maailmanlaajuiseen pankki- ja talouskriisiin nivoutui toimiin, joissa pääomat suuntautuivat vääriin kohteisiin ja sijoituksilla keinottelu rahan oikeanlaisen ohjausvaikutuksen sijaan sai vallan. Maksettiin valtavia bonuksia, vaikka työ ja sijoitukset eivät johtaneet yhteiseen hyvään kehitykseen. Riskin kantoivat muut kuin riskin otosta ansaitsevat.  Keinottelu ei ole työtä, joka lisää yhteistä hyväämme.

Pallkkatulon osuuden pienentyminen osana kokokaisansaintaamme sisältää monia suuria mahdollisuuksia, mutta myös haittoja. Pienituloisimmilla ja niillä, jotka eivät osaa tai voi päästä mukaan muuhun kuin palkkatuloon on vaarana ohjautua entistä pienituloisimmiksi. Suppea joukko hyvin rikkaita hallitsee entistä suurempia omaisuuksia.

Pääomatulojen kasvu palkkatulojen kustannukselle  jatkunee.  Eikö  työmarkkinajärjestyjen tulisi lähteä ajamaan ratkaisuja, joilla vaikkapa eläkerahastojen kautta voitaisiin saada yhä useampi mukaan päätulojen saajiksi  ?  Palkkojen  nosto  ajaa työn lisääntyvästi halvempiin maihin ja johtaa kilpailukykymme heikkenemiseen.  Yhteiskunnan etu olisi, jos entistä useampi olisi pääomatulon ansaitsijana. Verottajan kannalta tämä ei houkuttele lyhyellä tähtäimellä  nykyisillä matalilla pääomaveroasteilla.