Liikenteen päästöjen vähentämiseksi on työkalut olemassa
IPPC:n ilmastoraportti on saanut perustellusti laajaa julkisuutta. Ilmastopäästöjä on ripeästi vähennettävä. Liikenne on alue, jossa päästöjen vähentyminen on edennyt muita aluieta heikommin. Mittaustavasta riippuen liikenne vastaa 20 -30 %:n osuudesta CO2 päästöistä.
Suomessa on liikenneministeriö valmistellut jo useiden hallitusten aikana älyliikenneratkaisuja ja verotusmallien muuttamista, jotta verotus siirtyisi ajamiseen auton hankinnan lisäksi. Nyt on jälleen kerran herätty – turhan myöhään teknologian mahdollisuuksia ajatellen – keskustelemaan näistä liikenteen päästöjen vähentämistä toimista.
Viime hallituskaudella valmisteltiin silloisen ministeri Kyllösen asettamana Oikeudenmukaisen liikenteen raportti, jossa ehdotettiin kokeilujen käynnistämistä satelliittiperusteisten ja palveluja hyödyntävien ajamisen ratkaisujen osalta. Jo silloin oli ollut pitkään selvää, että sähköautojen välttämättömän lisääntymisen myötä polttoaineverotulot tulevat pienenemään. Samalla on auton hankintaan liittyviä veroja askeleittain laskettu erityisesti vähäpäästöisten autojen osalta. Sekä ilmastopäästöjä, että verotulojen säilymistä ajatellen liikenteen veromalleja on välttämätöntä korjata ja asialla alkaa olla kiire.
Jorma Ollilan vetämän Oikeudenmukaisen liikenteen työryhmän tarkoituksena oli hakea mallia, jolla voi oikeudenmukaisesti hinnoitella ajamista ottaen huomioon syrjäseudut, joilla ei ole tiheää joukkoliikennettä tarjolla sekä yritystoiminta, jolle autojen käyttäminen on välttämätöntä.
Liikenne- ja viestintäministeri Bernerin meneillään olevalla kaudella pyrittiin uudet ajamisen mallit tuoda uudestaan poliittiseen käsittelyyn. Kuuma aihe sai tyrmäyksen. Tuossa vaiheessa ilmastonmuutos sai aivan liian pienen painoarvon keskustelussa.
Nyt olisi kiireesti syytä hakea uudenlainen veromalli, jossa polttomoottoreita kolme kertaa energiatehokkaammin käyttäviä sähköautojen käyttöönottoa tuetetaan ja verotus siirretään askeleittain selvästi auton käyttämiseen digitalisaation ja vietinnän mahdollistamilla älykkäillä tavoilla.