1980-luvun voimakas murros itse koettuna

1980-luvulla kohdattiin Suomessa toisen maailmansodan jälkeen voimakkain teollisuuden rakenteen, kansainvälistymisen ja rahoitusmarkkinoiden murros. Yritysten kilpailuympäristöt kansainvälistyivät, ja tähän kytkeytyneet mikroelektroniikan tuomat uudet sovellukset muuttivat teollisuuden ja yritysten rakenteita. Muutokset vaikuttivat vahvasti siihen, miten yritystoimintaa johdettiin ja millaisia vaatimuksia osaamiselle asetettiin. Muutoksilla oli kauaskantoisia vaikutuksia yritysten toimintaan ja yhteiskuntaan. Tapahtumat olivat sidoksissa maailmantalouden ja poliittisiin muutoksiin, […]

Yrityksen tarkoitus ja arvonluonti

Minua pohditutti jo nuorella iälläni se, mikä on yrityksen ensisijainen tehtävä yhteiskuntamme toimijana. Useat lähtevät siitä määritelmästä, että yrityksen tarkoituksena on tuottaa omistajilleen voittoa. Itse muistan alakoulun yhteiskuntaopin tunnilta kuvan, jossa kerrottiin, että yrityksen tehtävänä on tuottaa muille yhteiskunnan jäsenille tuotteita ja palveluita. Jo vuosikymmeniä yritysten strategiatyössä ja toimitusjohtajana toimittuani olen edelleen sitä, mieltä, että yrityksen […]

Voiko Venäjä romahtaa kuten Neuvostoliitto?

Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen seurauksena länsimaat lähtivät lisäämään merkittävästi Venäjään kohdistuvia taloudellia painostustoimia, joita oli käynnistetty jo Krimin valtauksen jälkeen. Monet Suomessa ja lännessä toivovat, että Venäjään kohdistuvat pakotteet voisivat viedä maan taloudellisesti polvilleen. Merkittävällä tavalla fossiilisten polttoaineiden viennistä riippuvainen Neuvostoliittohan ajatui taloudelliseen romahdukseen 1980-luvun lopulla. Voisiko Venäjälle käydä nyt samalla tavalla? Ikävä kyllä  silloisen […]

Sustainability integration to Business Strategy

Taking into account the accererating problems created to our nature environment in the strategy process of any firm and intergating sustainability to business strategy is becoming increasingly important. To secure the long term profitability and positive company valuation develoment this is becoming a must. Sustainability is commonly defined as development that “meets the needs of […]

Kauniaisten keskustakorttelista luontoystävällinen näyteikkuna

KG 14.11.2022/Kauniainsten keskeisimmällä paikalla sijaitsevan kaupungintalokorttelin kaavoitusprosessi ja etenemisestä päättäminen on kestänyt jo noin kahdeksan vuotta ja edelleen ratkaisu on levällään. Demokraattisesti ja avoimesti toteutettu kaavoitusprosessi on arkkitehtikilpailuineen ja lukuisine muutoksineen päätöksentekijöiden ja kuntalaisten kuulemisien pohjalta maksanut monia satoja tuhansia sekä kuluttanut virkamiesten ja päättäjien resursseja. Kauniaisten ytimessä arvokkaimmalla tontilla seisoo kaupungintalo, jonka osalta on […]

Kasvun rajat -kirja 50 vuotta

Kun Rooman klubiksi nimetty ryhmä tiedemiehiä  julkaisi Kasvun rajat -kirjan vuonna 1972, siitä tuli pian ympäristökirjallisuuden edelläkävijä ja klassikko. Tietokonemallinnusten avulla laadituilla vaihtoehtoisilla skenaariolla kirjailijat pyrkivät osoittamaan, kuinka luonnonvarojen riistäminen ja saastepäästöt vääjäämättä johtavat maapallon ympäristötuhoon 2000-luvulla, ellei kehityksen suuntaa muuteta. Nyt 50 vuoden päästä kirjan tutkimuksia luomassa ollut norjalainen Jorgen Randels saapui 77-vuotiaana emeritus […]