Yhteiskunnassamme on varsin laajasti ymmärrys siitä, että poliittiset virkanimitykset ovat haitallisia yhteiskuntamme hyvälle kehittymiselle. Nämä nimitykset johtavat sekä päätösten valmistelun että johtamisen ammatimaisuuden vesittymiseen. Tästä aiheesta olen nähnyt parhaiten analysoitua huolta  eduskuntamme ja EU:n oikeusasiamiehenäkin toimineen Jakob Södermanin arvioista, joista julkaistiin hyvä artikkeli  viime vuoden puolella Suomen Kuvalehdessä. Hän muistaakseni vertasi poliittisten virkanimitysten seuraamuksia samanlaisiksi kuin mihin korruptio johtaa.

Eläkkeelle  valtiovarainministeriön ylimmästä virkamiespostista jäänyt Raimo Sailas kuvasi Talouselämässä 11/13, miten poliittisten valtiosihteereiden ja poliittisten valmistelijoiden mukaantulo päätökseteon valmisteluun johtaa siihen, että parhaat ratkaisuvaihtoehdot jäävät pois päätöksentekijöiden vaihtoehdoista ”kun etukäteen tehdään selväksi mihin tulokseen pitää tulla.” Tosiasiallisia päätöksiä siis tehdään tuntumalta antamatta riippumattomien virkamiesten tehdä todellista asia-arvioihin perustuvaa valmistelua.

Yhteiskuntamme on tässä asiassa poliittisen järjestelmän ja siellä toimivien henkilöiden armoilla. Positiivinen tapauksena 19.3.2013 julkistettiin, että Korkein hallinto-oikeus on kumonnut Lapin liiton virkanimityksen vuodelta 2009 tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakien vastaisena. Maakuntaliiton hallitus oli valinnut kehittämisjohtajan virkaan kolmesta kärkihakijasta miespuolisen henkilön, jolla oli vahva  asema alueellaan poliittiisessa puolueessa ja toimi puolueorganisaatiossa. Valituksen tehneiden kahden naispuolisen kärkihakijan perusteena oli se, että virka oli täytetty puoluepoliittisin perustein ja että päätös oli myös naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain vastainen.

On hienoa, että oikeuslaitoksellamme on  ollut mahdollisuus puuttua poliittiseen virkanimitykseen, vaikka näitä ei  ole lailla kielletty ja niitä tehdään tarkoituksella ja lisääntyvästi.

Julkisellakin puolella asiat ja johtaminen ovat tulleet kaiken aikaa vaativimmiksi ja vaatisivat ehdottomasti parhaita osaajia – ne tuskin löytyvät useimmiten pienen joukon ja eikä varsinkaan yhden puolueen sisältä. Toivon, että ympäristöministeri Ville Niinistö pitää sanansa siitä, että ministeriön kansliapäällikköä ei nimitetä poliittisin perustein, kuten niin moni viimeaikianen kansliapäällikkö ja suuren kaupungin johtajanimitys on tehty.