formats

Pääministerimme osoitti Ylen aamuTv:ssä eettisyytensä ja loogisuutensa

Pääministeri Juha Sipilä oli lauantain 10.12. Ylen aamuTV:ssä toimittaja Seija Raution haastateltavana. Haastattelu alkoi kysymyksillä koskien Venäjän päämisterin vierailua Oulussa. Pääministeri vastasi varsin hyvin ja asiantuntevasti esitettyihin kysymyksiin tästä tapaamisesta sekä muihin haastattelijan esittämiin kysymyksiin tärkeistä poliittisistä aiheista. Nämä koskivat mm. talouskehitystä ja EU-asioita.

Kuuntelijoiden tarkkaavaisuus kuitenkin terästäytyi, kun Seija Rautio siirtyi kysymyksiin liittyen viime viikkojen sanailuun ja viestien vaihtoon YLEn toimittajien ja pääministeri Sipilän välillä. Tähän kansakunnan asioiden kannalta vähemmän tärkeään aihealueen keskusteluun liitettiin myös mediassa esiintynyt Sipiln omaisuustietojen läpinäkyvyys. Pääministeri osoitti vastauksillaan ja kommenteillaan vahvaa loogisuuttaan ja eettisyyttä toimissaan. Pääministerimme arvostelijoiden ja epäilijöiden on syytä katsoa haastattelu Yle Arenasta.Pääministeri Sipilä on reagoinut voimakkaasti häneen kohdistuvaan uutisointiin koskien konepaja Kateran kauppoja Terrafamen kanssa. Häntä on syytetty siihen liittyen Ylen painostamisesta ja sukulaisten osin omistaman yrityksen suosimisesta. Sipilä pystyi tässä haastattelussa hyvin loogisesti ja rauhallisesti perustelemaan, että YLE:n toimittajat ovat menneet julkaisemaan uutisia väärillä tiedoilla eikä ole tosiasiassa antanut mahdollisuutta pääministerille oikaista asiaa ennen julkaisua. Pääministerin argumentointi on hyvin loogista ja hän ei haastattelussa jäänyt kiinni mistään puolustuksensa epäloogisuudesta. Hän ei tapansa mukaan myöskään kohdistanut puolustustaan kehenkään yksittäiseen toimittajaan, mikä osoittaa hienostuneisuutta.

Politiikkoja ja politiikkaa moititaan siitä, että toimet ovat lyhytjänteisä ja usein vain reagointia päivän otsikoihin. Pitkän tähtäimen työ, jossa keskitytään maan kannalta linjakkaasti tärkeisiin asioihin jää helposti jalkoihin lyhyen tähtäimen ryntäilyn siivittämänä. Tässä on syytä median katsoa itseään peilistä. Asiat ovat entistä monimutkaisempia ja mielikuvien luonti virheellisten tietojen perusteella voi vahingoittaa asioita ja hyvien ihmisten halua toimia politiikassa. Muistakaamme, mitä Carl Haglund sanoi poistuessaan politiikasta.

Jokainen meistä tietänee, että toimittajissa on eroa ja useat haluavat saada mainetta tekemällä raflaavia juttuja sananvapauden nimissä myös kyseenalaisn keinoin. Rajan veto on vaikeaa. Toiset toimittajat ovat ahkerampia ottamaan selvää asioista ja toiset tuovat vähemmän omaa egoansa esille ja pysyvät puhtaasti asialinjalla. Helsingin sanomien sunnuntain 11.12 lehden uutisointi aamuTV:n haastattelusta antoi varsin erilaisen kuvan kuin itse haastettelu antoi.

Pääministeri Sipilä vakuutti  YLEN aamuTV-haastattelussa kuuntelevan ja asiasta kohtuudella ymmärtävän henkilön siitä, että pääministeri ei voisi enää olla läpinäkyvämpi sijoitustensa osalta. Kun Sipilä tekee laillisia toimia sijoittaessaa varallisuuttaa   ja toimittaja havaitsee, että hän Sipilä toimii laillisesti ja eettisesti oikein syntyy seuraavaksi kysymys, että onko voimassaoleva lainsäädäntö pääministerin mielestä hyväksyttävä. Toimittaja siis kysyy eikö tämän voi antaa pohjaa sille, että pääministeri vastuistaisi säädösten mahdollista muutosta  sijoitusinstrumenttien verokäytännöstä ja siksi hänen ei ehkä tulisi voida sijoittaa varallisuuttaan nykylakien sallimalla tavalla.

Tässä kohdin mielestäni mentiin jo kovasti haettuu arvosteluun ja milelikuvan luontiin.

Mitä päämisteri enää voisi tehdä ? Pitäisikö pääministerin olla köyhä varmuuden vuoksi ? Eikö ole parempi, että on varakas pääministeri, joka toiminnalla osoittaa, että hän on ollut valmis luopumaan varallisuutensa kasvattamisesta ja haluaa nyt toimia yhteiskunnallissa tehtävissä eikä ole ahne lisävarallisuudelle. Eikö kukaan toimittaja voisi arvella tätä ääneen ?

AamuTV:n haastattelusta, kuten aiemmistakin, on käynyt selväksi, että Juha Sipilä ei todellakaan ole hakemassa yhteiskunnallisita tehtävistä taloudellista etua itselleen tai sukulaisilleen. Hänen eettisyytensä ja loogisuutensa on vailla vertaa verrattaessa minkään muun maan johtohenkilöön. Hänet läheltä tuntevat henkilöt voivat tämän myös vahvistaa.

 

 
© Vesa Helkkula
credit
swedishEnglish