Liikenneministeriltä kauaskantoinen aloite

Liikenneministeriö ilmoitti eilen 18.4.2016 käynnistävänsä valmistelun valtion liikenneverkon kehittämiseksi. Kehittämisen keinoihin ja mahdollistajiin on erityisesti mainittu ajatus liikenneverkon omistuksen yhtiöittämisestä. Erittäin merkityksellistä ja kauaskantoista aloitteessa on tutkittavan uudistuksen tarkoituksessa kerrottu ajatus siitä, että jatkossa liikenteen käyttäjä maksaisi liikenneverkon käytöstä. Tuo olisi osana rahoitusratkaisua väylien parempaan kunnossapitoon ja kehittämiseen.

On ymmärrettävää, että julkisuudessa keskustelu kohdistuu huoleen valtion omaisuuden yhtiöittämisestä. Väärin toimittuna tuo voisikin sisältää suuria vaaroja. Liikenneministeriön päättämään valmistelutyöhön sisältyy kuitenkin selkeä tavoite kokonaan uudenlaisesta innovatiivisesta mallista, jossa käyttäjä maksaa osaltaan tieverkon käytöstä. Nykyteknologia on avannut siihen mahdollisuudet. Yhtiöittäminen ei ole selvästikään itseisarvo, vaan keino varsinaisille tavoitteille.

Hyvin toteutettuna tällä ratkaisulla voidaan toteuttaa paitsi liikenneverkon rahoittaminen, parempi ja paremmin kohdistetty palvelu väylillä liikkuville asiakkaille ja käyttöperusteisten maksujen myötä myös liikenteen päästöihin vaikuttaminen. Suomihan on sitoutunut osaltaan myös päästöjen vähentämiseen.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö esitti HS/18.04.2016 uudistuksen ”vaaralliseksi”. Tämä kertoo osaltaan siitä, että valmistelun positiivisia vaikutuksia oikein toteutettaessa on vaikea hahmottaa.  Asiakaskohtaisten ja käyttäjäperusteisten maksujen avulla ilmastopäästöihin voidaan vaikuttaa. Liikenneverkon yhtiöittäminen saattaa olla toimiva keino tämänkin tavoitteen osalta.

Käytäjäperusteisuudella voidaan liikenteen kallis infrastruktuuri saada tehokkaampaan käyttöön ja investoinnit voidaan kohdistaa paremmin tarpeen ja käytön mukaan.   Myös tieverkon käytön ajalliseen jakautumiseen eri tielläliikkujien osalta on mahdolista vaikuttaa nykyisillä viestintä- ja tietotekniikkaratkaisuilla.

Liikenneministeriön aloitteellisuuteen sisältyy myös edelläkävijyys. Digitaalisten ratkaisujen parempi mahdollistaminen ja uudenlaisen ajattelun tuominen liikkumiseen Suomessa antaa perustan edelläkävijäyritysten kehittymiseen Suomessa. Tämä voi olla paitsi hyvää liikenne- myös oivallista työllisyyspolitiikkaa. Uudenlaiset ratkaisut luovat myös vientiä yritystoiminnallemme.

On aikaista sanoa, miten valmisteltavassa hankkeessa onnistutaan. Onnittelen kuitenkin liikenneministeriäämme rohkeasta aloitteesta. Myös tiedottaminen oli onnistunutta. Toisin kuin tapahtuin aiemman ns. Oikeudenmukaisen liikenteen työryhmän valmistelutyön osalta.