Suomessa kaivataan rohkeutta toteuttaa asioita, joilla Suomi voi olla edelläkävijä yhteiskunnan uudenlaisten palvelurakenteiden, teknologian soveltamisen ja ympäristöasioiden osalta. Määrätietoisen ja aloitteellisen liikenneministerimme otteita on tästä kiitetty tänään(4.2.2012) Helsingin Sanomien pääkirjoituksessakin.
Jorma Ollilan nimeäminen oikeudenmukaisia ja älykkäitä liikenneratkaisuja selvittävän työryhmän puheenjohtajaksi kertoo hallituksemme päättäväisyydestä toteuttaa hallitusohjelmaa myös satelliittiperusteisten tiemaksujärjestelmien selvittämisen osalta. Merkittävää on myös se, että työryhmässä on mukana korkeimmat virkamiehet sekä valtiovarain- että liikenne- ja viestintäministeriöstä. Usein ministeriöiden raja-aidat vaikeuttavat järkevän kehityksen edistämistä. Eri ministeriöiden yhteistyön tärkeyttä korosti ministeri Kyllönen eilen liikennepoliittisen selonteon keskustelutilaisuudessa säätytalolla.
Ollila otti työryhmän julkistamistilaisuudessa kantaa erityisesti liikenteen hyödyllisten tietopalvelujen osalta. Tämä kannanotto on merkityksellinen. Liikenteen älykkäät ratkaisut voivat muodostua älyttömiksi, jos käyttäjän palvelutehtävää ei pidetä kirkkaasti mielessä päätösten suunnannäyttäjänä. Toivoa saattaa, että työryhmän valmistelu johtaa myös konkretiaan. Työryhmällä on aikaa työskennellä lähes kaksi vuotta. On tärkeää, että myös laajoja kokeiluja ja vaikutusanalyysejä päästään ripesti toteuttamaan.
Työryhmän nimeäminen ja sen jäsenvalinnat kertovat siitä, että tässä voidaan luoda samanaikaisesti oikeudenmukaista ja luontoa säästävää liikennepolitiikka sekä luoda Suomeen työpaikkoja synnyttävää kansainvälisesti ylivertaista osaamista.







olen yritysjohtaja suuremmista ja pienemmistä yrityksistä sekä perustanut innova- tiivisia kansainvälistyneitä kasvuyrityksiä. Olen aina ollut syvästi kiinnostunut ymmärtämään yhteiskuntamme toimintaa, sen kehittymistä ja edesauttamaan omassa toiminnassani kehitystä parempaa suuntaan. Jaan monen kanssa huolen yhteiskuntamme liiallisesta kuormasta luonnolle ja maapallollemme.
. It arrived today, I had the TV ialtnsled in about 20min. Quality was excellent, directions were perfect, and it came with 5-6 different sizes of screws so it should fit the mounting holes for most TV’s. Best of all, it was a really slim design and fit perfectly against the wall. I was extremely happy and will buy one of these again if the need arises. It is an EXCELLENT DEAL!
Check the cables to make sure they’re pguegld in that’s pretty basic. If you’re not getting any picture, the PS3 might still be trying output the video on component or composite cable. Got a PS3 slim? When it’s powered down, turn it on by holding the power switch on the console, itself hold it down and don’t let go. The PS3 will start up (keep holding down power button), then it’ll beep. You should see a message on the screen asking if you want to use HDMI. Say yes.
q4XAia xzjokhiulrog
Mokbjy , [url=http://hjqnjhwdjyup.com/]hjqnjhwdjyup[/url], [link=http://jhlesqxnlcnr.com/]jhlesqxnlcnr[/link], http://jdoiynnkvnsz.com/
BHmQwU zllvkqceuhbq
2EacWs , [url=http://qhhylzizcome.com/]qhhylzizcome[/url], [link=http://fhkrytnbrukf.com/]fhkrytnbrukf[/link], http://bsyjwgfylgzj.com/
I just want to tell you that I am new to blogging and site-building and absolutely liked your web site. Probably I’m going to bookmark your blog . You certainly come with fantastic articles. Thanks a lot for revealing your website page.