Tekes-tuen korvaaminen verohelpotuksilla olisi virhe
Kauppalehti uutisoi 26.9.2011 etusivullaan näyttävästi otsikolla ”Ylimielinen Tekes ärsyttää yrittäjiä”. Sisäsivuilta ilmeni, että parikymmentä lähinnä ilman nimeään kirjoittanutta vastaajaa oli kirjoituksen lähteenä. Johtavan talouslehtemme teksti on räväkkää vähäisellä aineistolla. Jos yrittäjäkunnasta tulisi pelkästään hymiseviä ja tyytyväisiä kannanottoja, tarkoittaisi se sitä, että Tekes olisi jakanut leväperäisesti yhteisiä rahojamme. Eivät pääomasijoittajatkaan sijoita rahaa jokaiseen hakevaan yritykseen. Seula on äärimmäisen tiukka, Suomessa jopa liiankin tiukka. Tekesin seula on pääomasijoittajia väljempi, kuten tulee ollakin.
Täysin ei Tekeskään voi aina osua maaliin. Olen itse istunut yrittäjänä ja yritysjohtajana sekä hylkäys- että hyväksymispäätösten kanssa. Harmitus on ymmärrettävää, kun päätös on kielteinen asiassa, johon itse uskoo.
Julkisuudessa esitetyt kannanotot uusien innovatiivisten liiketoimintojen tukirahojen korvaamisesta verohelpotuksilla tai pääomasijoittajien verohelpotuksilla olisi virheellinen ratkaisu Suomen tulevaisuudelle. Tekesin tehtävä on vaikea ja arvostelemista varmasti löytyy. Sijoitetut rahat tuottavat yhteiskunnallemme kuitenkin moninkertaisesti. Tekesin toiminnan laatu ja tavoitteiden suhde tekemiseen on hyvä. Tekesin toiminta on kehittynyt viime vuosina huimasti parempaan suuntaan. Oma ja johtamieni yritysten kokemus on ollut erinomainen aikataulujen pitämisestä, yhteydenottoihin vastaamisesta, yhteyshenkilöiden halusta kuunnella yrittäjää ja perustelujen esittämisestä.
Erityisen laadukkaana näkyy Tekesin strategiatyö, jossa on anlyyttisesti ja laajasti arvioitu rahoitusten kohdistamisen valintoja ja hyötyjä yhteiskunnallemme. Ilman Tekesiä moni kasvuyritys olisi jäänyt kauas siitä, minne se on nyt päässyt.
Miksi Tekes tukee vieläkin suuryrityksiä ja miksi Tekesin rahojen jakamisiin perustettiin uudenlaiset SHOK-yksiköt, joissa suuret yritykset ovat polttopisteessä, voidaan perustellusti kyseenalaistaa. Innovaatiot ja työpaikat syntyvät uusissa rajoja rikkovissa yrityksissä. Niukentuva tukirahoitus on sunnattava, kuten Tekes strategiassaan toteaa, innovatiivisiin uusiin kasvuyrityksiin. Nämä ovat avainasemassa tulevaisuuden hyvinvointimme osalta. Tekesillä on linja, joka tarkoittaa, että yhä useampi yrittäjä, joka ei osu tämän linjan mukaisiin kriteereihin, joutuu pettymään. Arvostelu voi tarkoittaa myös sitä, että Tekes toteuttaa kurinalaisesti valittua linjaansa.