Puoluejohtajilta vaaditaan näyttöjä
/HS Mielipide 26.11.14/ Helsingin Sanomat kirjoitti pääkirjoituksessaan viime perjantaina vaaligallupeista ja erityisesti kokoomuksen kannatuksen laskusta ja puheenjohtajan roolista. Keskustan kannatuksen kasvua pidettiin hämmentävänä siksi, ettei puheenjohtaja Juha Sipilä tee mitään erityisen näyttävää.
Ihmiset tuskin perustavat äänestyvalintojaan puolueen puheenjohtajan näyttäviin tempauksiin. Tässä aliarvioidaan suomalaisia. Taloustilanteen vakavuus ja asioiden ratkaisemisen vaikeus on jo ymmärretty.
Suomessa tajutaan laajasti, että poliittisessa johtamisessa on syytä palata siihen, että asiat valmistellaan huolella asiantuntijoiden kanssa ja tehdään pitkäjänteisiä ja rankkojakin päätöksiä valmistelun pohjalta.
On tärkeää, että maata johtaa ihminen, jolla on näyttöjä vaikkapa politiikan ulkopuolelta ja jonka uskotaan pystyvän asiaperusteiseen ja hyvin perehtyneeseen päätösten toteuttamiseen. Uskottavuutta ei voi rakentaa hienoille puheille ja näyttäville ulostuloille.