Nimityskoplaus Helsingissä huolestuttaa
/HS Mielipide 29.8.14/ Tuskin ajatellaan, ett toiminta poliittisissa luottamustehtävissä tai kansanedustajana yhteiskunnallisen kiinnostuksen lisäksi pätevöittäisi poliisin, sairaanhoitajan tai vaikkapa liikennesuunnittelijan tehtävään. Miten voidaan sitten ajatella, että tallainen tausta pätevöittäisi vaativaan johtajatehtävään, jossa johdetaan tuhansien ihmisten organisaatiota ?
Eikö johtajan tehtävää pidetäkään Helsingin valtuustossa ammattina ja vielä vaativana ammattina, jossa tarvitaan hyvä tausta ja omaa vahvaa osaamista ?
Helsinki johtavana kaupunkinamme näyttää jälleen mallia, miten poliittinen tausta oli selvästi ratkaiseva kriteeri, kun vaativaan sosiaali- ja terveysalan toimialajohtajan tehtävään valittiin viransijaiseksi Lasse Männistö(kok).
Suuren organisaation johtaminen vaatii merkittäviä valmiuksia sekä vastaavanlaisista johtajan tehtävistä ja toimialalta. Nyt valitulla henkilöllä näitä näyttöjä ole ja ehdokkaiksi ei ole edes haettu alan johtamisen ammattilaisia. Näin ei toteudu helsinkiläisen potilaan paras.
Erityisen huolestuttavaksi asian tekee se, että kuntien sote-hankkeen on sanottu olevan hallituksen tärkein uudistushanke. Keskeistä hankkeessa on kehittää johtamisrakenteita ja ammattimaista johtamista hoitoketjujen, tietojärjestelmien, toiminnan tehokkuuden ja potilastyytyväisyyden parantamiseksi talouden reunaehtojen tiukentuessa. Suurten yksiköiden johtaminen ja rakenteiden kehittäminen tarvitsee alan parhaita johtamisresursseja.
Miten kävisi, jos vaikkapa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) eri osaamiskeskusten, kuten syöpäkeskuksen, johtoon valittaisiin henkilö poliittisen taustan perusteella