Järki saa vallan sote-valmistelussa
HS 13.3.14/ Päähallituspuolue kokoomus on vihdoin tunnustanut aloitteellaan, että hallituksen tähän asti valmistelema sote-uudistus on perustellusti asiantuntijoiden, kuntapäättäjien ja kansalaisten vastustama. Usein vaalien lähestyminen johtaa populistisiin päätöksiin. Nyt näyttää siltä, että järki on saamassa vallan.
Helsingin yliopistosairaalaan kytkeytyvä HUS-kuntayhtymä on todistetusti tehostanut ja parantanut erikoissairaanhoitoa ja ottanut askelia myös alueen perusterveydenhoidon kehityksen tukemiseksi. Kokoomuksen avaus tämän toimivan mallin käyttöönottamiseksi koko Suomessa viiden yliopistosairaalan mukaisesti kertoo asiantuntevien perusteiden saavan ansaitun tilansa. Aloite on saanut heti arvostelua puutteineen eritoten perusterveydenhuollon osalta. Näyttää kuitenkin siltä, että välttämätöntä uudistamista on ryhdytty katsomaan oikeasta suunnasta ja se antaa uskoa, että kuntien kehittämiseen vahvemmin nivoituva perusterveydenhuolto saa myös perustellun tarkastelukulman. Kunnan suuruus vastuukuntamalleineen ei sinällään tehosta terveydenhuoltoa tai muuta. Suuruus on usein myös haitaksi vertailtaessa eri kuntien palveluiden tehokasta toimivuutta. Metropolialuevalmistelullaan hallitus on jo aiemmin tunnustanut tämän.