Minulle osui vuosituhantemme ensi vuosina käteeni kirja, jossa ennustettiin maailmanlaajuisen finanssikriisin tuloa ja sen jälkeistä Euroopan Unionin hajoamista. Olin unohtanut aktiivisesta muististani tuon kirjan ennustuksen kunnes Lehman Brothersin kaatuessa vuonna 2008 se palautui mieleeni. Nyt brittien äänestettyä itsensä ulos EU:sta muistin taas kirjan, joka oli kaikkea muuta kuin tieteellinen.

Kertooko Brittien lähtö EU:sta tyytymättömyydestä EU:hun laajemmaltakin Euroopassa ? Eri EU-maiden poliitiikan uudenlaiset ryhmittymät kertovat tähän selvän vastauksensa.

Kuten saksalainen kuulu taloustieteilija ja professori Hans-Werner Sinn totesi blogissaan Ison-Britannian edetessä kohti EU-kansanäänestystä: ”Briteillä ei ole mitään Eurooppaa vastaan, vaan Brusselissä valtaa hakevaa Eliittiä”.  Hän, kuten valtaosa eurooppalaisista pitää EU:tä tärkeänä ja EU:n muodostamista oikeana ratkaisuna monesta syystä sekä talouden, turvallisuuden ja ihmisten hyvinvoinnin kannalta. EU valtarakenteineen, Euroineen ja liialliseski paisuvine tehtävineen on erkautunut siitä, mitä kansalaiset eri maissa pitävät järkevänä ja oikeana.

Kuulun siihen enemmistöön, joka näkee EU:n edut merkittävinä ja uskon Euroopan arvomaailman vaalimisen ja edistämisen tärkeyteen sekä konkreettiset ylikansalliset edut sellaisilla alueilla kuin ympäristönsuojelun, vapaa liikkuvuus, turvallisuus ja talouden toimivuus. Samanaikaisesti olen nähnyt merkittävänä ongelmana EU:n koneiston ja valtarakenteen kasvun sellaiseksi, että Unionille kootaan tehtäviä, joista kansallisvaltiot voisivat huolehtia. Miksi vaikkapa suomalaisten maaanviljelijöiden tilanne on EU:ssa viety niin ahtaalle ? Myös euron synnyttäminen oli virhe. Samaan aikaan eurooppalaisista yhteisistä arvoista annetaan myöden. Tässä on näkyvänä esimerkiksi nykyinen Unkarin valtiojohto, jonka ajatukset ja politiikka eivät vastaa eurooppalaisia arvoja, kuten minä ne näen.

EU-kansanaäänestyksen jälkeen olen nähnyt useita puheenvuoroja, joissa ei-äänen antaneita Brittejä on pidetty hölmöinä ja ymmärtämättöminä. Kansalaiset laajasti eri maissa ovat kuitenkin ymmärtäneet, että EU:hun on kasvanut symbioosissa valtiollisten päättäjien kanssa valtarakenne, joka ruokkii päätöksiä, jotka eivät enää tue monilta osin kansalaisten etua.

Valtarakenteen vahvistumisesta kertovat sellaiset ilmiöt, että Suomen pääministeri eroaa maan johtajan tehtävästä ja valitsee mieluummin EU:n korkean virkamiehen tehtävän. EU:n virkakoneistossa taas on käytännössä kiellettyä arvostella EU:n etenemistä ja laajentumista uusiin tehtäviin. Entistä pääministeriä taas ei nimetä hänelle maansa johtajuutta huokuttelevampaan virkaan, jos hän politiikassaa ei ole edistänyt EU:n vahvistumista. EU:n rakenteissa on muodostunut koneisto ja eliitiksi koettu yhteisö, joka on etääntynyt demokratian ohjaamasta kansalaisten tahdosta. Ihmiset ovat huolissaan ja harmissaan – jopa vihaisia tästä. Se on mielestäni ymmärrettävää. Viha kohdistuu sitten tarpeetta myös maahanmuuttajiin.

Brexitin realisoitueassa on ryhdytty ripeästi keskustelemaan siitä, mitkä ovat euroopalaisten kannalta keskeisen tärkeät tavoitteet ja tehtävät – ja missä tehtävien lisäyksen ja veronmaksajien rahan käytön osalta on menty väärälle alueelle. Kallis koneisto jakaa esimerkiksi yritystukia, joiden kohdistuminen ja hyödyllinen käyttö on selvästikin enemmänkin kuin haastellista EU:n kautta. EU:n säilyminen edellyttää merkittäviä ja näkyviä muutoksia, joiden tulee koskea myös sen virkakoneistoa ja päätöksentekoa. Muuten on vaarana, ettei EU:n vallan kasvua hyväksytä EU maissa ja Brexit saa jatkoa.

Pystyykö EU uudistumaan kohti kansalaisten toivomaa suuntaa ? Jos ei, niin on aivan todellinen uhka siinä, että vuonna 2002 lukemani kirjan ennustus EU:n hajoamisesta toteutuu. Toivon, että päättäjät rohkenevat merkittäviin muutoksiin. Yhteisiä eurooppalaisia arvoja vaalivan EU:n pysyminen on meille kaikille eduksi – sen varmistaminen ei onnistu kuitenkaan nykymenolla.