Yhä useampi on viimeisen vuosikymmenen aikana – tai ehkä pidempäänkin – esittänyt huolen yhteiskuntiemme ahneuden ja itsekkyyden lisääntymisestä. Tästä on puhuttu viime aikoina erityisesti talouskriisin aikana, kun rahoitusmarkkinoilla on rikastuttu ja muut ovat kantaneet karvaasti toteutuneita riskejä. Yritysjohtajien palkat ovat askeleittain kohonneet merkittävästi enemmän kuin muut palkat ja näitä palkkoja on myös entistä avoimemmassa yhteiskunnassamme tuotu mediassa julki. Arvioni mukaan yksi syy Perussuomalaisten suureen kannatuksen nousuun on ollut se, että moni kansalainen on tuntenut, ettei yhteiskuntamme ole ihan oikeudenmukainen ja että eliitti ja päättäjät vetävät liikaa omaa etuaan. Yhteisvastuu jota Tasavallan Presidenttimmekin uudenvuodenpuheessaan peräänkuuluttaa on jäänyt turhan  vähälle.

ST1:n Mika Anttonen lateli joulukuun Talouselämässä tekstiä, josta moni oli iloinen. Minä kuulun siihen joukkoon. Yrittäjä tietää, että johtajan esimerkillä ja palkan alennuksella vaikeassa tilanteessa on äärimmäisen tärkeä vaikutus yrityksen henkeen ja siten taloudelliseen ja muuhun menestykseen. Itse olen tuo useamman kerran yritysjohtajana osaltani käytännössä kokenut.

Nyt on esitetty puheenvuoroja siitä, ettei yritysjohtajien palkkojen alennuksella ole taloudellista merkitystä. Kyse ei olekaan siitä, vaan yhteishengestä ja valmiudesta itse – erityisesti johtajan osalta – luopua omista eduistaa. Ei siis ole pakko maksimoida omaa tuloaan. Tämän oivaltaminen ja toteuttaminen on askel toisenlaiseen arvomaailmaan koko yhteiskunnassa. Kyllä Finnairin saneeraus olisi ollut helpompaa ja henkilöstölle hyväksyttävämpää, jos Mika Vehviläinen olisi ottanut otteen piirun siihen suuntaan kuin Lee Iacocca saneeraessaan ja pelastaessaan aikoinaan Chryslerin USA:ssa.

Presidentti Niinistön avaus oman palkkansa osalta on ele jolla halutaan näyttää mallia ajattelutavan ja arvojen muutokseen. Toivon, että tämä yhdessä muiden vastaavien toimien kanssa voisi viedä itsekkyyttä ja ahneutta yhteiskunnassamme vähemmälle. Arvostetaan mielummin yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemista eikä mitata ihmisten paremmuutta palkan perusteella. Minulle itselleni ainakin tällainen muutos on vaikea, mutta toivon että voimme muuttua tuohon suuntaan.

Tämän päivän taloudelliset ongelmamme ovat pohjimmiltaan arvojemme ongelmia. Ei hyvinvointime jatkuminen voi enää perustua kulutuskysynnän lisäämiseen ja palkkakilpailuun. Työtä tehdään muustakin syystä kuin rahasta.