Euroopan taloudellinen, yhteiskunnallinen ja poliittinen toimintaympäristö on muotoutunut sellaiseksi,  jossa euron päättyminen nykymuodossaan näyttää ilmeiseltä, mikäli euroalueen valtioiden poliittinen johto ei ripeästi ota uutta vahvaa ja äänestäjille rehellistä otetta muuttaakseen taloudellisia ja päätöksenteon rakenteita myös kohti taloudellista liittovaltiota. Tässäkin vaihtoehdossa euron säilyttämisen onnistumiseen sisältyy merkittäviä riskejä.

Keskeisinä euron hajoamisuhan lähtösyinä  ovat taloudellisen rakenteemme valuviat:   rahoitusmarkkinoiden säätelemättömän paisumisen johtaminen siihen, että rahoitussektori on ottanut yhteiskuntamme kannalta liiallisia riskejä, mutta samalla sen toimijat ovat voineet  saada merkittävällä tavalla taloudellisesti hyötyä kantamatta itse otettua riskiä.  Rahoitusmarkkinat eivät toimi hyvin yhteisen hyvän eteen ja yhteiskunnallinen päätöksenteko on siinä voimaton. Toinen tärkeä tekijä on se, että jatkuvaan taloudelliseen kasvuun ja luonnon voimavarojen ylikäyttämiseen perustuva talousajattelumme ei ole enää hyvinvoivissa Euroopan maissa loogisesti uskottava. Kun taloudellinen laskusuhdanne uhkaa, kaikkien toivotaan ryntäävän kauppoihin ostamaan heille tarpeetontakin tavaraa.

Kansalaiset ymmärtävät tiedostamatta tai tiedostaen, että perusteet eivät  toimi hyvin ja reilusti. Taloudellisen eriarvoisuuden kasvu entistä vaativammaksi käyneessä yhteiskunnassa on keskeinen asia, joka vie uskottavuuden päättäjien oikeiltakin perusteluilta rahoitusmarkinoiden ja euron rakenteiden suojelemiseksi. Kun kakkua on vähemmän jaettavana ja se tuntuu jakautuvan yksipuolisesti, niin solidaarisuus toisten maiden huono-osaisten osaltakaan  ei riitä perusteluksi nykyisten rakenteiden pelastamiselle.

Poliittiset päättäjät ovat roolinsa mukaisesti  haluttomia viemään päätöksiä sellaiseen suuntaan, jolla ei ole kansalaisten kannatusta. Euron pelastaminen edellyttäisi rohkeaa, rehellistä ja määrätietoista politiikkaa – Saksan johdolla. Jos rakennetaan vain askeleittain pelastuspaketteja, ongelma pitkittyy ja kasvaa. Saksan liittokansleri Merkel tiedostaa selvästi roolinsa kriittisyyden suunnan ottamisessa.

Käsittääkseni ainoa keino euron pitäväksi pelastamiseksi on poliittisten päättäjien avoin tavoitekuvaus siitä, että haluamme rakentaa taloudellisen liittovaltion ja pystytämme  eurooppalaisen rahoitusmarkkinoiden kontrollijärjestelmän sellaiseen kuntoon, että se voi toimia. Tällaiselle politiikalle ei näytä olevan laajaa kannatusta. Ketkä johtavat poliitikot ovat valmiita uhraamaan oman poliittisen tulevaisuutensa tähän tavoitteeseen, jonka onnistuminenkaan ei ole varmaa ristivetoisessa poliittisessa ympäristössä. Euroalueen pelastamisen onnistuessakin ratkaisematta jäisi se, miten taloudelliseen kasvuun tukeutunut talousajattelu toimisi vanhenevassa ja laiskiintuvassa Euroopassa.

Ei ihme, että markkinoiden usko euron kestämiseen on heikko ja kriisimaiden korot pysyvät korkealla.