Kiertotalous realisoituu liian hitaasti – mitä tehtävä ?
Sitran Helsingissä 3.-4.kesäkuuta isännöimässä World Circular Forumissa esiintyi kansainvälisesti vaikutusvaltaisa päättäjiä mm. YK:sta, EU:n komissiosta, Word Bank`sta, Euroopan Investointipankista sekä useiden maiden ministereitä ja lukuisia yritysjohtajia. Tämä kertoo siitä miten tärkeäksi kiertotalouden käynnistyminen nähdään osana ilmastonmuutoksen ja maapallon rajallisten resurssien hallintaa. Esiintyjien puheista korostui asian tärkeys ja samalla tuskastuneisuus siihen, että käytännön toimet etenevät julkilausumia ja välttämättömyyttä hitaammin. Peter Bakker, CEO, Word Business Council for Sustainable Development, totesi, että noin 9 % materiaalista kierrätetään nykyisellään ja 91 % käsitellään lineaarisen – tuota, jalosta , käytä, heitä pois – mallin mukaan, mikä on kestämätöntä maailmallemme.
Mitä tulisi tehdä, jotta asiat liikahtaisivat nopeammin ? Kahden tuhannen asiaan vihkiytyneen kokoontuminen maailmanlaajuiseen konferenssiin ei riitä – ei myöskään maailman nuorten tapahtumassa esittämät vaatimukset. Tärkeimmät avaimet ovat yritysmaailmassa. Julkiset toimijat voivat asiaa edistää säädöksillä ja rahallisella tukemisella tutkimukseen, koulutukseen ja innovaatioihin. Kiertotalous edellyttää kokonaan uutta ajattelua ja täysin uusia prosesseja kaikilla teollisuuden ja yritystoiminnan alueella sekä yhteistoimintaa ylitse organisaatiorajojen. YK:n apulaispääsihteeri Elliot Harris piti välttämättömänä sitä, että kierrättämättömän materiaalin syntymiselle luodaan kustannukset, jotka ohjaavat kohti kiertotaloutta.
Rohkaisevia esimerkkejä esittivät useat innovatiiviset kasvuyrittäjät sekä isot kiertotalouden edelläkävijäyritykset, kuten IKEA ja Philips. Suuret eläkerahastot ja investoijat ovat ryhtyneet jo edellyttämään panostuksia kestävään kehitykseen, kiertotalouden prosesseihin ja ilmastomuutostyöhön. Paineet kasvavat ja tietoisuus ja ymmärrys etenevät.
Koulutus on yksi tärkeä asia, johon julkinen valta voi vaikuttaa. Suomessa kiertotalouteen perehtyvä korkeakouluopetus on jälkijunassa verrattaessa vaikkapa Hollantiin ja Saksaan. Avaimista oleellinen osa lepää yritysten ja yritystoiminna harteilla. Sieltä löytyy käytännön tekeminen ja uudet ratkaisut. Kiertotalouteen ajoissa panostaminen yritystasolla antaa perustan myös liiketoiminnan terveelle kasvulle ja kannattavuudelle. Vastuullisuus yritystoiminassa on trendi, joka muuttuu välttämättömäksi edellytykseksi menestyvälle yritystoiminnalle.