Olen viimeisten kuukausien aikana kokenut ja nähnyt yhdessä sairastuneiden vanhempieni ja sisarieni kanssa läheltä Helsingin kaaupungin vanhojen ihmisten hoitoprosessien johtamisen puutteista kumpuavan tehottomuuden ja haastavuuden hoidettaville.

Helsingin terveydenhuolto ja sosiaalitoimi on täynnä kovan luokan terveydenhuollon ammattilaisia, jotka parhaansa mukaan ja kutsumuksellisesti venyvät vanhojen ihmisten parhaaksi. Tämä ei pysty kuitenkaan estämään hoitoon ja sijoituspaikkapäätöksiin liittyvien vastuuepäselvyyksien ja tietokatkosten luomaa tehottomuutta.

Näin tehdään liikaa virheellisiä päätöksiä. Vanhan ihmisen sijoittaminen edestakaisin tai hoidon tarpeen kannalta vääräaikaisesti sitoo moninkeratisesti hoitohenkilökunnan resursseja oikeaan osuvien askelten sijaan. Pahimmillaan vastuuepäselvyyksien tuomat virheet johtavat ilmisen kuolemaan tai ennenaikaiseen vammautumiseen.

Hurskaalta kuulostava periaate siitä, että mahdollisimman moni vanha ihminen voisi asua kotonaan niin pitkään kuin on mahdollista, on johtanut laitospaikkojen vähäisyyyteen ja siihen, että ammattimainen hoitohenkilökunta joutuu toimimaan kaikin tavoin vanhuksen kotiutuksen toteutumiseksi Näin joudutaan toimimaan siinäkin tapauksessa, että tiedetään päätöksen olevan ilmeisen väärä tai suorastaan vaarallinen. Laitospaikan haun ns. SAP-prosessi on tehty vaikeaksi, byrokraattiseksi ja pitkäkestoiseksi. Vanhat ihmiset roikkuvat tietämättöminä sairaaloissa ja väliaikaisissa analysointipaikossa.

Hyvässä kunnossa ollut sotaveteraani-isämme sain tammikuussa aivoverenvuodon ja äitini oli sitä ennen sairastunut muistisairauteen, jossa hänellä yksilöllisenä oireena liittyi ahdistus yksin jäämisestä. Kuukausia jatkuneiden tapahtumien aikana olemme oppineet, että tietojärjestelmistä huolimatta me omaiset olemme joka vaiheessa joutuneet uudestaan selostamaan vanhempiemme tilanteen eikä kertaakaan ole löytynyt henkilöä, joka aidosti olisi vastuussa vanhempamme hoidon etenemisen askelista. Usein viitataan lääkärin kannanottoon, mutta tosiasiassa lääkäri toimii vain yhtenä asiantuntijana – ei todellisena päätöksentekijänä.

Kummankaan vanhempamme kotiuttaminen kaksikerroksiseen rivitalokotiin ei saanut osakseen aitoa harkintaa ja oikea-aikaista valmistelua. Sen opimme vasta kantapään kautta. Isäni kotiutus ilmoituksella, että hälytysranneke voidaan toimittaa myöhemmin, kostautui yön yli lattialla virumisena. Äitimme kotonaolo onnistui vain, mikäli omainen vietti läsnä illat ja yöt. Näiden virheiden välttäminen olisi ollut mahdollista kokeneen asiantuntemuksen hyödyntämisen kanssa. Sen sijaan on kulutettu voimavaroja lukuisiin hoitokokouksiin, hoidon kannalta toimimattomassa paikassa olemiseen ja vääränlaista yksityistä seniorikotia yrittäen.

Miten pärjäävät vanhat ihmiset, joilla ei ole omaisia tai omaiset asuvat kaukana tai eivät kykene ymmärtämään valtaisaa byrokratiaa ? Olen eri sairaaloissa ja Helsingin kaupungin laitoksissa kohdannut useita vanhoja ihmisiä, jotka ovat pysäyttäneet ja pyytänyt apua siinä, että heille kerrottaisin, mitä tapahtuu tai mikä on suunnitelma heidän osaltaan. Täysijärkinen isäni on kärsinyt kovasti siitä, että hän on saanut minimaalisesti tietoa arvioidusita hoitoajoista tai jatkosuunnitelmavaihtoehdoista – muutoin kuin jälkeläistensä vaatimana. Vaikka ihminen on vanha, niin hanta kiinnostaa oman elämänsä askeleet, kuten kaikkia meitä.

Tehottomuus syntyy siitä, että vastuut ovat sekaisin tai niitä ei ole ja virheellisiä sijoitus- ja muita toimia tehdään turhan monia. Olen itse ammatissani johtanut ja rakentanut palveluprosesseja ja niihin liittyen hyödyntänyt asiantuntemusta tehokkuuden ja palvelun laadun saavuttamiseksi. Tässä on mittavia parannusmahdollisuuksia sekä taloudellisia säästöjä, että hoitokokemuksen parantumista ajatellen.

Koordinoidulla tavalla tulee saada yksityinen vanhustenhoidon vaihtoehto kirittämään julkista puolta parempaan toimintaan. Sen tulisi auttaa myös niitä, joilla ei ole omaisia huolehtimassa vanhemmistaan.

Jos valmisteilla oleva Sote-maakuntauudistuu toteutuu, avaa se merkittäviä säästö- ja hoidon parannusmahdollisuuksia, mikali johtamiseen ja ammattijohtajien valintaan sekä tiedon hallintaan kiinnitetään riittävää huomiota. Jos näihin parannuksiin ei tartuta, sote-uudistus jää torsoksi. Nykymallilla emme mitenkään pysty hallitsemaan kohtuudellakaan vanhenevan väestömme tuomaa taakkaa.Vanhustenhoidon johtamisprosessit vaarallisen tehottomia