Hyppäsin elokuun 5. perjantaina ennen aamukymmentä Turun moottoritein varresta kyytiin linja-autoon, jossa istui jo yli 30 muuta Helsingin seudun Lapinkävijää kohti Ahvenanmaan saaristossa sijaitsevaa Kökaria. Bussi oli täynnä hyväntuulista joukkoa. Matka kesti useita tunteja, kun saimme kulkea parilla lossillakin ennen varsinaista lauttamatkaa. Maukas lounas nautittiin Korppoon keskustassa, jossa pienen lounaspaikan henkilökunta sai yritti parhaansa mukaan hallita suuren joukon ruuan tarjoilun.

Paraisten Galltbystä nousimme busseinemme lauttaan ja ihailimme merimaisemia parin tunnin ajan ennen Kökarin rantaan saapumista. Viehättävä ja siisti punapuinen Brunhäll-hotellimme sijaitsi Kökarin pääsaarten yhdistävän sillan ja yhden kolmesta vierasvenesataman kupeessa. Jotkut meistä pulahtivat bussimatkan jälkeen heti raikkaaseen mereen. Sitten maukkaalle illalliselle – ja vielä saunaan. Tarjoilijakuntaa oli saapunut Portugalista saakka.

Hyvin nukutun yön ja maukkaan aamiaisen jälkeen lähdimme moottoriveneellä kohti etelämpänä sijaitsevaa Källskäriä. Sadetta oli ennustettu matkallemme, mutta se väisti meidät ja tulikin paistetta. Källskärillä kuulimme oppaaltamme kertomuksen saaren tarinasta ja nähtävyyksistä. Ruotsalainen friherre Göran Åkerhielm oli ihastunut karuun ja tuuliseen saareen, asunut siellä ja vuosien jälkeen saanut ostaa kolmanneksen saaresta. 1960-luvulla oli hän aloittanut kunnianhimoisen rakennusprojektin, joka sisälsi ”kartanon”, rantarakennukset, patsaita ja vierasmajan, jossa myös ystävänsä Tove Jansson vietti useita jaksoja. Näkymät saarelta myrskyävine aaltoineen ja kivikkoineen olivat huimaavat.

Palasimme Kökarin pääsaarille ja Peders Aplagårdin maukkaista siidereistään kuuluisan tilan ravintolaan lounaaksi kalakeitolle. Itse pakkasin matkaan muutaman kassillisen siidereitä talven varalle. Muut olivat bussimatkalla huolissaan kilisevistä pulloista hattuhyllyllä.

Nyt oli vuorossa ohjattu kävelyretki ensin 3000 vuotta vanhaan pronssiajan asutuspaikkaan ja sitten Hamnön Fransiskaaniajalta – siis ennen uskonpuhdistusta 1300-luvulta  – peräisin olevaan kirkkoon ja fransiskaaniluostarin raunioille. Alueen tarina on mielenkiintoinen. Kirkossa tutustuimme myös alttaritaulun Juudaksen katseeseen, joka seurasi, vaikka siirtyi eri kohtaan kirkossa. Oppaamme halusi meille mielemme rauhoittamiseksi urkumusiikkia. Asiantuntevan oppaamme siirtyessä soittajan pallille ilmeni, että hän oli Kökarin Kiirunasta kotoisin oleva kanttori. Urkurimme soitti meille lopuksi vaikuttavasti Finlandian. Kirkastui, kuinka keskeinen merenkulun kohtaamispaikka Kökar ja juuri tuo Hamnön saari oli fransiskaanien aikana ollut.

Kökarin kunnassa – siis tuolla maapinta-alaltaan 164 km2:n saariryhmittymällä – asuu virallisesti 224 asukasta, mutta taloja näyttää olevan myös tuota luokkaa, joten todellista asujaimistoa varsinkin kesäaikaan on moninkertaisesti. En ihmettele kauniin luonnon vetovoimaa. Tunnelma oli saarella viihtyisä, palvelu hyvää ja tiet mainiossa kunnossa.

Illalla kyläläiset järjestivät tanssit läheisellä palokunnan talolla. Sinne oli mentävä kurkistamaan maukkaan illallisen ja saunan jälkeen.

Sunnuntaina aamu-uinnin ja brunssiksi muuttuneen aamiaisen jälkeen lähdettiin pienellä porukalla pyöräilemään eri saaren rantakohteisiin. Hieno oli pyöräillä lähes autioilla tasaisilla teillä. Minun täytyi tietysti päästä kauniiseen venesatamaan, jossa oli useasti purjeveneellä yöpynyt. Kaikissa hotellilta saatavissa pyörissä oli lukot, mutta pyörät olivat pihassa lukitsematta yötä päivää. Mihinköhän noita lukkoja tarvittiin? Luottamus ihmisten rehellisyyteen oli käsin kosketeltavaa.

Haikein mielin pakkasimme puolelta päivin tavaramme ja lähdimme takaisin linja-autollamme kohti Helsinkiä usean saarten välisten ylitysten kanssa. Kökarin satamassa lautta odotellessa saimme ihailla kauempaa myös merikotkien, Haliaeetus Albicilla, liitelyä.

Kiitos mukavalle matkaseuralle.