Suomalainen yhteiskunta alkoi muuttua 1980-lopulta alkaen itsekeskeisemmäksi ja aiemmat yhteistä etua painottavat ajattelumallit alkoivat heikentyä. Muutos näkyi erityisen voimakkaasti nuorissa, jotka olivat alttiita uudenlaiselle ihmiskuvalle, kun aiemman ajan malleja ei oltu koettu. Näitä tutkimuksiin perustuvia huolestuttavia kehityksiä ja uusinta kirjaansa Itsekkyyden Aika oli emeritus professori Liisa Keltikangas-Järvinen alustamassa kirjakerhossamme eilen. Paikalle  Helsingin Pörssiklubille oli saapunut runsaan 40 hengen suositusta kirjasta ja aiheesta innostunut osallistujajoukko.

Keltikangas-Järvinen aloitti alustuksensa esittämällä, kunka ihminen ja sen aivot ovat säilyneet muuttumattomana aikojen läpi ja kuinka eri aikakaudet ovat muovanneet ihmisten psykologista toimintaa. Erityisesti 1900-luvu alkupuolelta on talouskehitys ryhtynyt vaikuttamaa siihen, miten ihmisen käyttäytyminen ja erityisesti minäkuva on länsimaissa kehittynyt. Suomen siirtyessä sodan jälkeen  pois agraariyhteiskunnasta sen muutos kohti minäkeskeisyyttä tapahti muita länsimaita myöhemmin vasta 1990-luvun vaihdetta lähestyttäessä.

Erityisen huolensa ja ihmetyksensä Keltikangas-Järvinen toi esille lasten ja nuorten ohjaamisessa kohti itsekkyyden yhteiskuntaa, kun lapsille halutaan jo pienille sysätä vastuu häntä koskevista päätöksistä. Tämä luo hänen kuvauksensa mukaan pohjaa myöhemmille yksilän haasteille. Keltikangas-Järvinen kauhisteli, kuinka oli ollut mukana päiväkodin keskustelussa, jossa 5-vuotiaan lapsen haluttiin olevan mukana päättämässä häntä koskevista menettelytavoista.

Nuorten osalta vanhemmat ja koulu korostavat toisin kuin ennen, kuinka yksilöistä tulee kasvattaa menestyjiä ja suorittajia ja sitä kautta minäkeskeisyys saa pakosta alaa nuorten persoonassa yhteisöllisen ajattelun kustannuksella. Minäkeskeisyyden omaksumiseen kytkeytyy jatkuvaa oman itsensä toisilta odotettua hyväksynnän tarve.  Tätä tarvetta ruokkii osaltaa sosiaalinen media siihen kuuluvine tykkäyksineen. Näin ei kasva – halutusta poiketen – itsenäisiä ja terveen vahvalla itsetunnolla varustettuja aikuisia, vaan entistä epävarmenpia ja toisten hyväksyntää hakevia yksilöitä. Tällä kaikella on tutkitusti  vaikutusta nuorten mielenterveyden ongelmien lisääntymiseen.

Koko yhteiskuntaan hiipinyt itsekeskeisyys on muovannut yhä useamman ihminen käyttäytymään narsistin tavalla, vaikka heillä ei olisikaan tuota narsismi-sairautta. Oman nautinnon hakemisen ja hedonismin ilmiöt ovat lisääntyneet ja ne ovat kaikkea muuta kuin lisänneet ihmisten hyvinvointia.

Keltikangas-Järvinen esitti itsekeskeisyyden kehityksestä useita epäedullisia seurauksia paitsi yksilöille myös yhteiskunnalle. Yhteiskunnalle osuvia seurauksia ovat hänen mukaansa muun muassa:

• Yhteisten tavoitteiden katoaminen,
• Vuorovaikutusta säätelevien normien katoaminen,
• Maailman polarisoituminen,
• Yhteisen tiedon (tutkimustieto) katoaminen,
• Normaalielämän psykologisoituminen ja
• Vahvan johtajan kaipuu.

Yhteisessä keskustelussamme käsittelimme johtamista. Johtamisen kehitykseen, ja myös koulutukseen,  on tullut aiemmasta poiketen mukaan jatkuva yksilöiden ja alaisten tunteiden käsittely ja kaikkien yksilöllisten tarpeiden jatkuva huomioonottamine yhteisten tavoitteiden kustannuksellakin. Uusi sukupolvi on oppinut odottamaan, että heidän kunkin tarpeita ja tuntemuksia tulee ottaa huomioon ja yhteiset organisaation tavoitteet kärsivät.

Mielenkintoista onkin huomata, että yhteiskunnassa kaivataan saman aikaisesti lisääntyvästi vahvoja johtajia. Tämän kertoo kyvyttömyydestä viedä  asioita yhdessä hyväksyttyyn suuntaan ja ihmisten oman persoonan itsenäisyyden rapautumisesta.