Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan viime vuoden helmikuussa, niin ajattelimme auttavamme tuota ahdistuksen paikkaan joutuvaa kansaa jotenkin. Suomeen pakolaisina tulevien ukrainalaisten majoittaminen tuntui tärkeältä. Ryhdyin ottamaan yhteyttä hyväntekeväisyysjärjestöihin, aktiivisimmin Suomen Punaiseen Ristiin ja myös maahanmuutovirastoon. Mitään apua en näistä instansseista saanut.  SPR:stä kehotettiin jättämään viesti verkkosivuille halukkuudesta majoittaa pakolaisia. Koskaa ei minulle sieltä vastattu mitään.

Olin puhunut tahtotilastani ystävälleni, joka on syntynyt Neuvostoliitossa – Novosibirskissä. Eräänä lauantai-iltana Ira soitti minulle ja kysyi, olenko edelleen halukas majoittamaan ukrainalaisia ja onko minulle jo joitakin tullut. Kyllä ja ei vastasin. ”Nyt olisi tulossa, jos haluat” sanoi Ira. ”Minä päivänä?” ”No, nyt yöllä”.

Kello 2.30 sunnuntai aamuna 24.4.2022 saapui väsynyt laajennettu perhe Suomessa asuvien sukalaistensa rajallamme  vastaanottamana pihaamme autollaan uupuneina ja järkyttyneinä. Olin onneksi ehtinyt  sijata pedit tai patjat tuolle viiden hengen perheelle. He olivat lähteneet puoliksi tuhotusta Mariupolista autollaan Moskovan, Pietarin ja Viipurin kautta Vaalimaalle ja siitä meille kohti Kauniaista. Matka oli kestänyt neljä vuorokautta. Auto oli hyvässä kunnossa, jos ei granaatin sirpaleista rikkoutunutta tuulilasia ja etupeltiä huomioitu. Miten pääsivät Venäjälle? No, sitä kansa perässä, mitä johtajat edellä. Rahalla – eli korruptiolla – Venäjän rajaviranomaisille.

Pariskunta, 14 vuotias poika ja isovanhemmat olivat kiitollisia ja kohta iloisia, kun saivat asua ja viettää aikaa rauhallisessa paikassa järven tuntumassa. Dievushka onki kaloja tyytyväisenä. Perhe oli kohtelias, mukava ja auttoivat kovin pihatöissä. Ystävystyimme perheen kanssa, joka muutti pois kesän lopussa. Meillä on vieläkin pihassamme heidän autonsa, jota ole yrittänyt saada Suomen rekisteriin, jotta voimme myydä sen ja lähettää rahat perheelle, joka on menettänyt omaisuutensa. Suomalainen byrokratia on tässä todella hankala, kun autossa ei ole ns. EU-sertifikaattia.

Viime perjantaina pystyimme sitten ottamaan uuden pienemmän kolmen hengen perheen asumaan meille. Ovat myös kovin mukavia. Ovat tullee keskemmältä Ukrainaa tämän vuoden helmikuussa.

Olen iloinen, että tällä varsin vaatimattomalla tavalla voimme auttaa edes joitakin Ukrainan kansasta, joka on käsittämättömän suuren kärsimyksen ja paineen kohteena. Ehkä he voivat näin jakaa paremmin toivoa ystävilleen.