Julkisen vallan tulisi luoda markkinoita yrityksillemme – älyliikenteessa on iso mahdollisuus

Suomessa media on tulvillaan keskustelua tarpeesta synnyttää uusia innovatiivisia kasvuyrityksiä. Keskustellaan eri tukimuodoista, verohelpotuksista, yrityshautomoista ja hallituksen johdolla on käynnistetty paljon huomiota saanut Team Finland konsepti julkisten toimien kohdentamiseksi paremmin edistämään yritystemme onnistumisia. Julkisen vallan toimet olisivat tuloksellisempia, jos se synnyttäisi uusia markkinoita päätöksillään ja säädöksillään ensin Suomessa. Olisiko Nokia voinut kehittyä matkapuhelinjohtajaksi ilman julkisen vallan toimia matkapuhelinverkkojen kehitysedellytysten toteuttamisessa ? Liikenteen älykkäiden ratkaisujen kehittäminen on yksi houkuttelevimmista alueista, joiden osalta julkinen valta voisi toteuttaa toimia. Toimien avulla luotaisiin Suomeen tervettä ja ympäristöystävällistä palvelu- ja yritystoimintaa, jolle on jo vahva kasvualusta. Älyliikennehän on  määritelty monessa yhteydessä potentiaaliseksi panostualueeksi – näin esimerkiksi Pekka Ala-Pietilän vetämässä ICT-alan työryhmässä, jossa haetaan toimia, joilla Nokian pudotuksen jättämää aukkoa voidaan vahvistaa. Hallitukseltamme ja ministeriöiltä puuttuu kuitenkin oikea konkreettinen ote

(More)…

 
© Vesa Helkkula
credit
swedishEnglish