Ministeriemme delegaatiomatkassa Turkissa

Pääministeri Jyrki Kataisen ja Eurooppaministeri Alexander Stubbin Ankaraan ja Istanbulin 18.-20.4.2012 suuntautunut poliittisia ja yritysdelegaatiotapaamisia sisältänyt matka oli tehokas ja välitön. Turkin talous on  kasvanut pääministerinsä Erdoganin aikana viuhaa tahtia ja yli 70 miljoonan asukkaan maa sisältää mittavan ja kasvavan markkinan.  On ymmärrettävää, että matkalle osallistui jopa noin 40 yritysedustajaa. Ministerimme tekivät kaikin tavoin voitavansa […]

Nokian mahdollisen uuden nousun polttopisteessä sen yrityskulttuuri

Aloittaessani Nokiassa 1980-luvulla opintojeni lopussa ja siirryttyäni pian pääkonttorin strategiaosastolle hämmästelin Nokian toimintatapoja. Ensi silmäyksellä yritys näytti organisoimattomalta – näytti olevan sellainen toimintakulttuuri, että yksi jos toinenkin sai tehdä oman tahtonsa mukaan aika pitkään mitä halusi. Vähitellen ymmärsin, että tämä organisoimaton vapaus olikin Nokian ydinvahvuus yhdessä yritykseen syntyneiden muiden toimintatapojen kanssa. Asioita sai aloittaa ja tehdä, mutta aina […]

Kahden kansalliskielen koulut – uhka vai mahdollisuus

Puolustusministeri  Wallinin  edesottamukset Dragsvikin varuskunnan säilyttämisessä herättivät pintaan hetken julkisuudesta poissaolleet paineet ruotsinkieltä kohtaan.  Suomenruotsalainen kulttuuri ja toinen kansalliskielemme on kasvavassa puristuksessa ruotsia äidinkielenään puhuvien vähetessä ja monikielisyyden lisääntyessä. Ruotsinkieli  Suomessa pohjoismaisena perintönä , käytännön hyötynä ja kulttuurillisena rikkautena ei säilyne vain nykykeinoin.  Ruotsinkielen säilyttäminen kansalliskielenämme on kuitenkin tärkeää. Suomenkielisten perustama Kansalliskielten Tuki ry, jonka hallituksessa […]