Kaikille saataville tarkoitettu julkisen terveydenhuoltomme on mittavissa ongelmissa, jotka on ennakolta nähty. Kriisiin kytkeytyy myös sosiaalitoimi, kuten ikäihmisistä huolehtiminen ja vaikkapa nuorten mielenterveyteen liittyvät toimet. Huolia on monia. Äskettäin hallitus päätti pidentää hoitotakuuaikoja monilta osin parista viikosta kolmeen kuukauteen, sairaaloiden päivystykset tukkeutuvat, HUS irtisanoo hoitohenkilöstöä, joille on selvä tarve ja hyvnvointialueet huutavat valtiolta lisää rahaa, kun kohtuullita hoitoa ei pystytä järjestämänn kansalaisille. Monet ikäihmiset elävät kotona heille toimimattomissa oloissa, kun tarvittavia hoitopaikkoja ei ole.

Näitä ja muita kriittisiä ongelmia ratkaisemaan tehti soteuudistus, joka on kaikkea muuta kuin onnistunut. Eräänä perusteena uudistuksille oli perusterveydenhuollon ja erikoisterveydenhuollon hoitoketjujen toiminnan parantaminen, kun perusterveydenhoito ja erikoissairaanhoito, eli Uudellamaalla HUSin, toiminta yhdistetään samaan organisaatioon. Näin ei tehtykään, vaan raja-aidat jäivät ja yksi tuli lisääkin, kun kunnat ja hyvinvointialueet ovat myös eri organisaatiota. Nyt poliitikot kertovat, että tehty uudistus oli vain askel, jota pitää parantaa eli muuttaa edelleen. Uudellamaalla HUS.n ohjaaminen järkevään suuntaan ei ainakaan helpottunut, kun taustalla häärii poliittiset päättäjät sekä hyvinvointialueilta, että kunnista. Miksi sitten tällainen uudistus?

No nyt on kuitenkin saatava tästä hyvinvointialuemallista paras tulos. Ja tuloshan on meidän kansalaisten terveys ja hyvinvointi, jonka objektiivinen mittaaminen on perustana kehityksen oikealle suunnalle. Tämä taas kytkeytyy hoitohenkilökunnan tyytyväisyyteen ja mahdollisuuksiin hoitaa tehtävänsä parhaalla mahdollisella tavalla.

Koska rahavaroja on niukasti, kuten aina, ja samalla väestö vanhenee nopeasti ja hoidot kallistuvat uusien kehittyneiden hoitojen myötä, tärkeimmäksi nousee toiminnan määrätietoinen kehittäminen. Tämä kytkeytyy ammattitaitoiseen johtamiseen ja sitä kautta toimintamallien kehittämiseen ja uusien digitaalisten työvälineiden onnistuneeseen käyttöönottoon. Terveydenhuollon ja lääketieteen subtanssiosaminen on toki tärkeää, mutta johtamisen laatu on tahtonut kovin monesti jäädä terveyspuolella liian pienen huomion kohteeksi. Olin itse viisi vuotta HUS:n luottamustehtävässä ja näin, että tekemistä tällä saralla riittää, vaikka eteenpäin onkin menty. Positiivistä kehitystä on näkynyt erityisesti digitalisaation hyödyntämisessä. Tosin pelkkä vierailu päivystyksessä tai vaikkapa silmäleikkauksessa saa minut johtataustaisena henkilönä hämmästelemään sitä, miten jonojen hallinta ja niistä asiakkaalle informointi on vielä monessa paikassa niin alkeellisella tasolla. Henkilökunta tuskailee, kun prosessit eivät toimi ja potilaista halutaan pitää huolta.

Kun mennään laajempaan kuvaan, niin hyvinvointialueille tulisi saada verotusoikeus ja valtuttetuille suorempi vastuu tuloksesta – eli hoidon tasosta – ja rahasta. Tästä voisi syntyä myös terveempi paine organisaatioiden johtoon jatkuvaa parantamista ajatellen. Nythän näyttää siltä, että valtuutetut keskittyvät tai joutuvat keskittymään koviin moniin yksityikohtiin laajassa kentässä. Näkisin, että valtuutettujen tulisi tarkastella mittareita kunkin alueen asikas- tai potilastyytyväisyydenstä sekä hoitohenkilstön tyytyväisyydestä ja käyttää aikaan edellyttämään johdolta jatkuvasti paranevia tuloksia.