Antti Rinteen(sdp) hallitus valmistelee Uudenmaan Soten osalta erillisratkaisua ja Uudenmaan jakamista viiteen Sote-alueeseen. Tämä ratkaisu vesittäisi uudistukselle esitettyjen useiden tavoitteiden toteutumisen ja olisi kansalaisten kannalta haitallista erityisesti Helsinkiläisten hoidon kehittymisen osalta. Sote-uudistusta käsitelleessä Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa (HS 2.11.) arvioitiin perustellusti näin: ”Palvelujen näkökulmasta Uudenmaan jakaminen osiin ei ole tarpeen.”

Sote-uudistuksen tarkoituksena on parantaa tiedetysti puutteellisesti toimivia terveyskeskus-, vanhustenhoito- ja muita sote-palveluita sekä lisätä kustannustehokkuutta. Uudenmaan kattava Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (Hus-kuntayhtymä) on hyvin johdettu, eikä sen toiminnassa ole samassa mittakaavassa puutteita kuin useimpien kuntien perusterveydenhuollossa.

Husiin kytkeytyvä huipputason yliopistosairaalamme on keskeinen osa laadukkaan hoidon ja nopeasti kehittyvän lääketieteen tutkimuksen järjestämistä. Kansalaisille näkyy hoitoketjujen kompurointi, kun organisaatiorajat kunnista Husiin ovat välissä.

Kansalaisten etu ollaan taas unohtamassa. Erityisen huolestuttavaa olisi Helsingin muodostaminen omaksi ”sote-alueekseen”.

Uudenmaan laajuisen sote-alueen pilkkomisessa on kyse suurten kaupunkien halusta pitää päätösvalta itsellään. Valtakuntamme hallitus ja sen  johto ei ole asetetuissa tavoitteissa jäntevä ja osoittaa heikkouttaan. On inhimillisesti ymmärrettävää, että Helsingin kaupunginjohto haluaa pitää kiinni siitä, että omasta organisaatiosta ja päätösvallasta ei siirretä noin puolta pois. Tämä muutosvastarinta ei ole kuitenkaan kansalaisten edun mukaista. HS pääkirjoitus osuu naulan kantaan kirjoittaessaan: ”Helsingillä olisi siten jo nyt edellytykset olla maan paras sote-palveluiden järjestäjä, mutta valitettavasti näin ei ole.” Sote-alueen status tuskin auttaisi tässä.

Olen itse asioinut iäkkäiden vanhempieni sairastumisen jälkeen Helsingin vanhustenhoidon kanssa ja käynyt lukemattomia keskusteluja muiden samassa tilanteessa olevien sekä ammattimaisen hoitohenkilökunnan kanssa. Ei ole vaikea havaita, että johtamis- ja laatujärjestelmät eivät toimi ja tästä kärsivät vanhukset.

Vain alle puolet helsinkiläisistä on valmis käyttämään terveyskeskuksia – muut tukeutuvat pääosin työterveyshuoltoon.

Sote-uudistuksen keskeinen väline tulee olla rakenteiden ravistelu, jotta laajasti levinnyt puutteellinen johtaminen ja laatujärjestelmät saavat tilaisuuden uudistumiseen.

Husin pilkkominen rikkoisi hyvin toimivan erikoisterveyshuollon. Sen sijaan hyviä käytäntöjä voitaisiin ottaa käyttöön perusterveydenhoidossa. Koska hallityuksellamme ei ole jäntevää näkemystä siitä, miten HUS-sijoittuisi toimivasti osaksi viittä maakuntaa uudellamaalla ollaan HUS:in asemaa pohtimaan asttamassa uusi työryhmä.

Laajan, mieluiten Uudenmaanlaajuisen,  sote-alueen muodostaminen loisi mahdollisuuden välttämättömiin uudistuksiin. Tätä mahdollisuutta ei nyt tule menettää. Toimimattomia rakenteita on syytä ravistella erityisesti suurten kuntien perusterveydenhoidon ja vanhustenhoidon laadun ja johtamisen parantamiseksi.