Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteita kohden älyliikenteellä

Maailmanlaajuinen ilmastosopimus Pariisissa ennen joulua sisälsi erittäin kunnianhimoiset tavoitteet – moni voi pitää niitä myös epärealistisina. Konkreettisten toimien tulisi seurata ripeästi.

Liikenne vastaa lähes kolmanneksesta päästöistämme, kun teollisuus ja asuminen vastaavat saman suuuruusluokan osuudesta. Liikenteen päästöt ovat jatkaneet reippainta kasvua myös Euroopassa huolimatta autojen vähäpäästöisempien mallien yleistymisestä. Toimet liikennepolitiikassa ovat olleet aivan riittämättömiä.

Jo useita vuosia EU:n ja Suomessa LVM:n virkamieten toimesta on laadittu tutkimuksia siitä, että jo aiempiin vaatimattomampiin päästötavoitteisiin pääsemiseksi liikenteen kasvua tulee ohjata ajamisen maksujärjestelmillä. Ajaminen selvästi vähenee, kun maksaminen konkretisoituu ajetun matkan mukaan.

Suomessa Liikenneministerin toimeksiantama Oikeudenmukaisemman liikenteen työryhmä julkaisi kaksi vuotta sitten raporttinsa suosituksineen. Jorma Ollilan vetämä työryhmä päätyi ehdotuksiin tutkia ja tehdä laajoja kokeiluja autoverotuksen muuttamiseksi kilometriperustaiseksi käyttäen satelliittipaikannusta. Käytännöllisesti katsoen kaikki sidosryhmät kannattivat työryhmän ehdotuksia.

Etuja syntyisi paitsi päästöjen vähenemisestä, ennen muuta taloudellisista tekijöistä. Teiden käyttö eri aikojen mukaan tehostuisi, auton hankinta helpottuisi ja autokauppa vilkastuisi sekä järjestelmän mahdollistamat muut autoilijoiden palvelut toisivat hyötyjä esimerkiksi autohuollossa, turvallisuudessa, vakuutuksessa sekä ajamisen määrässä. Ja mikä tärkeintä – älyliikenteen uusien ratkaisujen kautta luotaisiin Suomessa uusia työpaikkoja ja vientimahdollisuuksia. Aikoinaan matkapuhelinverkkojen syntyessä viranomaisten aktiivisten toimien kautta syntyi Suomeen merkittävää teollisuutta.

Miksi Ollilan vetämän Oikeudenmukaisemman liikenteen työryhmän hyvin perusteltuja suosituksia ei viety eteenpäin ? Siis asian jatkotutkiminen ja kokeileminen ei saanut vauhtia. Autoilu on suurten tunteiden asia. Selkeä vähemmistö äänekkäitä vastustajia esiintyi eritoten nettipalstoilla ja poliittisten päättäjien uskallus ei riittänyt vaikeassa asiassa. Samaan aikaan Tekes toteutti kyselytutkimuksen, jossa enemmistö kannatti ehdotuksen mukaista uutta verotusmallia.

Ilmaston muutoksen osalta allekirjoitetaan sopimuksia ja ollaan vakavia meidän kaikkien erittäin vaaativan  ilmastonlämpenemisongelman edessä. Kun vastaan tulee toimia, joilla asiaa voitaisiin viedä oikeaan suuntaan, asian tärkeys katoaa mielestä.

Olisiko nyt aika kaivaa Ollilan työryhmän selvitys uudelleen esille ja lukea se huolella ?