Vastuullisilla toimilla turvataan Kauniaisten itsenäisyys

Metropolialueen yhdistämiseen suuntautuvat paineet tulevat lähinnä Helsinkiläisiltä poliitikoilta ja hallituksemme kokoomusministereiltä. Vahvempien kuntien synnyttämisen perustelut sopivat kaikkein huonoiten pääkaupunkiseudulle – eritoten Espoon ja Kauniaisten osalle.

Pikkuruisessa Kauniaisissa kuntapäättäjien tehtävänä on  huolehtia paitsi kuntalaisten palveluiden toimimisesta myös  siitä, että Kauniainen kantaa vastuunsa yhtenä Suomen itsenäisenä kuntana. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että kuntamme on huolehdittava tasapuolisesti eri väestöryhmien eduista. Eri kokoisia asuntoja ja myös vuokra-asuntoja on oltava saatavilla. Asukasmääräämme vastaava osuus maahanmuuttajia sisältyy  Kauniaisten osaan yhteisestä vastuunkantamisesta. Tässä ei puhuta suuresta määrästä. Samalla meidän tulee huolehtia yhteistyöstä yli kuntarajojen ja  osallistuttava kokoamme aktiivisemmin yhteistyöhän metropolialueen sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä. Meidän on siis myös ansaittava itsenäisyytemme muiden kuntien silmissä, jottei perusteluna kuntamme itsenäisyyden menettämiseen voida käyttää erityisaseman ylläpitämistä ”muiden kustannuksella”.

Omien palvelujemme kehittämisessä voimme olla edellelläkävijäkunta ja tätä kautta auttaa myös muita kuntia löytämään kuntalaisia hyvin palvelevia ratkaisuja.  Näitä voivat olla elävään  pienen keskustamme kehittäminen sekä kunnan että yrittäjien palveluiden osalta. Vaikkapa ikäihmisten tai nuorten mielenterveystyön ennealtaehkäisyssä voidaan hakea uusia ratkaisuja entistä pysyvämmän henkilöstön avulla. Kunnat eivät ole hyödyntäneet riittävästi asiantuntemusta, jota löytyy korkeakouluista ja tutkimuslaitoksistamme esimerkiksi terveydenhuollon palveluiden kehittämisessä.

Kauniainen on hyvinvoiva kunta ja kuntalaisillamme on keskimäärin hyvä veronmaksukyky. Tästä on huolehdittava eri tavoin ja se on nähtävä rikkautena kaikille. Harva kunta voi näyttä enää Suomessa yhtä hienoa esimerkkiä eri kielitaustojen yhteiselosta. Erityisesti lukioiden osalta meillä voisi olla annettavaa ennakkoluulottomien kokeilujen osalta uudenlaisessa kaksikielisyyden kehityksessä.