SOTE-uudistuksen keskeytys tulisi yhteiskunnalle kalliiksi

/HS Mileipide 3.3.2018/ Helsingin Sanomat uutisoi 1.3. eräiden hallituspuolueen edustajienn mahdollisesta aikomuksesta äänestää hallituksen Sote-uudistusta vastaan. Edellisen päivän HS kertoi opposion halusta viivästyttää Sote-uudistus vaalikauden ylitse vedoten EU:n kilpailuoikeuden säädöksiin.

Sote- tai maakuntauudistuksen eteenpäinvienti on nyt viimeistään äärimmäisen tärkeää, jotta terveydenhuoltojärjestelmämme pystyy vihdoin ottaamaan sille välttämättömiä askelia keskeisten puutteiden vähentämiseksi. Terveydenhuollon hoitoketjujen, asiakkaiden palvelun, tietojärjestelmien ja toimintatapojen kehittäminen on välttämätöntä, jotta vanhenevan väestömme terveydenhuoltojärjestelmämme voidaan saattaa tehokkaamalle palvelutasolle.

Uudistuvat Sote-rakenteet antavat raamit, joiden puiteissa kehitystyötä voidaan vihdoin jatkaa riittävän määrätietoisesti. Ilman raamien olemassaoloa organisaatioissa toimivat ammattilaiset eivät pääse kehitystyössä eteenpäin, vaan tilanne jatkuu rakennepäätösten odotteluna. Olen seurannut tarkkaavaisesti Sote-valmistelua toimiessani viisi vuutta Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän luottamustoimessa ja todennut kuinka asiantuntijoiden näkemyksiä ja kantoja on otettu tarkoin huomioon mallia rakennettaessa ja hiottaessa.

Valmisteilla olevassa Sote-rakenteessa on varmasti aina parantamista, mutta nyt ollaan siinä, että mallia on hiottu riittävän hyväksi ja se on syytä viedä toteutukseen. Jos nyt ei edettäisi tässä mallissa, niin menetettäisiin monta vuotta välttämättömässa kehittämistyössä. Viivästäminen maksaisi yhteiskunnalle paljon, kun kehittämistyö ei voi kunnolla edetä.

On ymmärrettävää, että poliittinen oppositio poliittisista syistä haluaa vastustaa ja lykätä sote–maakuntauudistusta, vaikka kaikkien kansalaisten kannalta on nyt eduksi edetä. Näen kuitenkin vastuuttomana ja räikeänä poliittisten pisteiden keräämispykimyksenä sitä, että hallituspuolueen riveistä tässä vaiheessa ryhdytään tuomaan esille hankkeen kaatamista.

Sote- ja maakuntauudistus on nyt syytä viedä maaliin, jotta ammattilaiset ja asiantuntijat voivat ripeästi valituissa raameissa tehdä välttämätöntä kehitystä, joka tulee näkymään kustannusten hallinassa ja parantuneissa kansalaisten terveyspalveluissa.