formats

Suomi asuttuna – vai kaupungistumisella nousuun ?

Istuin lentokoneessa hollantilaisen herran vieressä. Hän oli päättänyt muuttaa perheineen Salzburgin lähelle Itävaltaan, koska siellä on paljon luontoa ja tilaa. Hän oli perustanut sinne kasvavan yrityksen, joka toimittaa ohjelmistotrakaisuja eri puolile maailmaa. Hollantihan on hyvin tiiviisti rakennettu maa. Kerroin hänelle, että Suomessa käydään keskustelua siitä, miten koko Suomi voitaisiin pitää asuttuna – tai tulisiko se pitää. Hän oli silmin nähden hämmästynyt – ja ehkä kateellinen siitä, että tällainen kiistan aihe voi olla.

Osmo Soininvaara perusteli saatavilla olevaan tilastoaineistoon perustuen SK/29.4.2016 , että taloudellinen kasvu ja työllisyyden kehitys tapahtuu ennen muuta kaupungeissa ja kaupunkien kasvamisen kautta. Suomessa se tarkoittaa ennen muuta Uudenmaan kaupunkialuiden kehittymistä ja uutta rakentamista ja kaavoitusta. Näiden lukujen – ja myös kansainvälisten tutkimusten – mukaan taloutemme siis kehittyy kaupunkeja kasvattamalla. Suomen osalta se tarkoittaa muiden seutujen väkimäärän pienenemistä ja osin jopa autioitumista. Haluammeko tällaista kehitystä ? Voiko olla jokin kolmas tie ?

Onko siis kaupungistumisen voimakas tukeminen hyvinvoinnin perustana oleva ratkaisu ? Voisiko yhteistä hyvinvointiamme vahvistaa myös toimilla maamme eri alueiden tasapainoisessa kehittämisessä ? Pääministeripuolue Keskusta on peristeisesti korostanut yhtenä tärkeänä arvona koko maan tasapuolista kehittämistä. Tosin eri alueiden tukemista ei ole minkään hallituksen toimesta lopetettu. Kyse on ollut enemmänkin keskitien määrittämisen paikasta. Eri puolilla Suomea on menestyvää yritystoimintaa ja tiedon siirtomuotojen kehitys tai digitalisaatio antaa entistä parempia valmiuksia alueelliseen kehitykseen. Sipilä itse korostaa digitalisaation ja uudenlaiten tuotantomuotojen (biotalous) merkitystä talouden tasapainoisessa alueellisessa kehittämisessä.

Alkamassa olevan SOTE-uudistuksen yhteydessä on maakunta-asia alueellisena tekijänä tullut erityisen näkyvästi julkiseen keskusteluun. Se, kutsutaanko alueita maakunniksi ja kuinka paljon noita alueita on ei ole tärkeintä. Nyt jo alueellisessa kehittämisessä on mm. sellaisia käytrännön  haasteita, että nuoret erikoistuvat lääkärit hakeutuvat mieluiten Helsingin Yliopistosairaalan yhteyteen ura- ja muun ammatillisen kehityksen vuoksi. Lääkäreiden saatavuus suurten yliopistosairaaloiden ulkopuolella on kaiken aikaa haastavampaa. Tämä on vain yksi esimerkki haasteista, jotka liittyvät Suomen asuttuna pitämiseen.

Taloudellisesti perustellen ihmisten pakkautuminen tiiviisti isoimpiin kaupunkeihin näyttäisi perustellulta. Onko hyvä kuin Kreikassa, jossa merkittävää ammatillista kehitystä ei voi toteuttaa muualla kuin Ateenassa – siellä ero muihin paikkoihin on räikeän näkyvä.

En usko, että edes muutkaan pääkaupunkialueella asuvat ja Helsingissä syntyneet kuin minä haluavat panostaa yksipuolisesti vain kaupunkien kehittämiseen. Oikea tasapaino on löydettävä. Tämä konkretisoituu käytännön päätöksiin. Pääkaupungin osalta kannatan raidejokerin rakentamista, mutta vastustan Malmin lentokentän siirtämistä pois uuden kaavoituksen alta.

 
© Vesa Helkkula
credit
swedishEnglish