Suomeen tarvitaan toimiva omalääkärimalli

/HS 4.7.2017/Sote-uudistuksessa pyritään kiirehtimään heti mittavilla yksityistämisaskelilla valinnanvapauden toteuttamiseen.  Ison askeleen sijaan tulisi aloittaa kansalaisia eniten hyödyttävästä kulmasta.  Keskustelu on viimeksi painottunut perustuslakiasiaan, vaikka uudistusten tulisi lähteä kansalaisille syntyvistä ymmärrettävistä eduista. Eikö keskeinen huolemme ole, että sairastuessamme hoitoketjun alku ei  toimi tyydyttävästi arkipäivän tilanteessa ?

Useissa Euroopan maissa, vaikkapa Tanskassa ja Italiassa, perusterveydenhoitojärjestelmä palvelee ihmisiä  toimivan omalääkärijärjestelmän kautta oleellisesti paremmin kuin Suomessa. Omalääkäreinä toimivat yksityiset ammatinharjoittajat ja omalääkäreiden pysyvyys ja ja saavutettavuus on hyvä, On helppo ottaa yhteys lievässä tai vakavammassa tilanteessa tuttuun lääkäriin.

Suomessa terveyskeskuksissa puhutaan myös omalääkäreistä, mutta usein on kyseessä terveyskeskuksessa tiuhaan vaihtuva nuori lääkäri, joka ei pääse muodostumaan “omaksi”. Samankaltainen tilanne tuntuu olevan myös kookkaammilla yksityisillä lääkäriasemilla muun kuin työterveyshuollon osalta, jossa yritykselle voidaan nimetä vastuulääkäri.

Valinnanvapaus erikoisterveyshuollossa voi muodostua myös kansalaisen kannalta ongelmaksi, jos ketjun alkupäässä ei ole luotettua asiantuntemusta. Vakavan sairauden kohdatessa normaali kansalainen tuskin on paras henkilö vertailemaan vaikkapa lonkkanivelen, syövän tai haimatulehduksen parasta hoitopaikkaa. Luotettu ja riippumaton omalääkäri voi auttaa tässä opastamaan hoitoketjussa eteenpäin.

Yksityisen sektorin mukaanotto terveydenhuoltojärjestelmässä  valintamielessä on tuonut eri maissa selviä etuja, Tokihan Suomessakin julkinen erikoisterveydenhuolto hyödyntää yksiyisiä toimjoita, vaikka ei potilaan laajan valinnanvapauden kautta. Askeleet tulisi olla varovaisia. . Toimivan omalääkärimallin toteutus tulisi olla alussa yksi avainasia. Kovasti suuremmiksi kasvavat terveysalan yritykset eivät  välttämättä ole soveltuvia omalääkärijärjestelmään.