Nuoruudessa on voimaa ja tarvittavaa asioiden haastamista. Kokemus ja ikä tuo toisenlaisia vahvuuksia tärkeisiin tehtäviin. Viime aikana mediassa on käyty keskustelua ministerinimitysten ja Helsingin kaupungin sosiaalitoimen johtajavalintojen kanssa siitä, tuleeko asiat hoidetuksi parhaalla mahdollisella tavalla, kun vaativiin tehtäviin nimitetään aika nuoria henkilöitä.

Kokoomuksen emerituskansanedustaja Elsi Hetemäki-Olander totesi taannoisessa radiohaastattelussa häneltä kysyttäessä hallituksemme toiminnasta, että hallituksen jäsenet ovat keskimäärin liian nuoria ja ministerien avustajat vielä nuorempia. Hän piti tätä tärkeänä syynä siihen, että työskentelyn tulokset eivät ole olleet parhaita mahdollisia. Samanlaisia kannanottoja kuulemme muualtakin. Poliittisessa kulttuurissamme olisi tärkeää asettaa kokemus  arvostukseltaan toiseen asemaan. Nuoren ministerin erityisesti olisi tärkeää koota kokeneita avustajia ja neuvonantajia.

Poliittisten valtiosihteerien olemassaolo vinouttaa osaltaan vielä oikeanlaista analyyttista valmistelua ja asiantuntemuksen ja kokemuksen hyödyntämistä. Alan kokeneita virkamiehiä ei tulisi aliarvostaa poliittisten virkamiesten varjoon, joiksi ei näytä valiutuvan henkilöitä, joilla olisi johtavien virkamieten kokemus.

Nyt kun olemme nostamassa kansalaisten eläkeikää, on syytä ottaa puheeksi laajemminkin se valtaisa voimavara, joka kokemuksen kautta tulee työelämään ja Suomen rakentamiseen.