SOTE-uudistuksen keskeytys tulisi yhteiskunnalle kalliiksi

/HS Mileipide 3.3.2018/ Helsingin Sanomat uutisoi 1.3. eräiden hallituspuolueen edustajienn mahdollisesta aikomuksesta äänestää hallituksen Sote-uudistusta vastaan. Edellisen päivän HS kertoi opposion halusta viivästyttää Sote-uudistus vaalikauden ylitse vedoten EU:n kilpailuoikeuden säädöksiin. Sote- tai maakuntauudistuksen eteenpäinvienti on nyt viimeistään äärimmäisen tärkeää, jotta terveydenhuoltojärjestelmämme pystyy vihdoin ottaamaan sille välttämättömiä askelia keskeisten puutteiden vähentämiseksi. Terveydenhuollon hoitoketjujen, asiakkaiden palvelun, tietojärjestelmien ja toimintatapojen kehittäminen on välttämätöntä, jotta vanhenevan väestömme terveydenhuoltojärjestelmämme voidaan saattaa tehokkaamalle palvelutasolle. Uudistuvat Sote-rakenteet antavat raamit, joiden puiteissa kehitystyötä voidaan vihdoin jatkaa riittävän määrätietoisesti. Ilman raamien olemassaoloa organisaatioissa toimivat ammattilaiset eivät pääse kehitystyössä eteenpäin, vaan tilanne jatkuu rakennepäätösten odotteluna. Olen seurannut tarkkaavaisesti Sote-valmistelua toimiessani viisi vuutta Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän luottamustoimessa ja todennut kuinka asiantuntijoiden näkemyksiä ja kantoja on otettu tarkoin huomioon mallia

(More)…

 
© Vesa Helkkula
credit
SwedishEnglish