Rakennemuutos liikenteeseen ajoissa

  Suomen hallitukselta odotetaan nyt viimeistään rakenteellisia päätöksiä esimerkiksi työurien pituuksiin. Näitä päätöksiä olisi jo edellisen ja sitä edellisen hallituksen pitänyt tehdä. Aikaa on hukattu ja hukataan joka päivä. Liikennejärjestelmien osalta rakennemuutospäätöksillä on valtiontalouden, alan työllisyys- ja teollisuuspoliittisten vaikutusten,  liikenteen sujuvuuden ja päästöjen osalta pitkäjänteisyydessään kiire. Autoveron tuotot ovat askeleittain vähentyneet ja jatkavat vähentymistään, koska – aivan oikein – vähäpäästöisille autoille on alennettu verotusta. Autojen päästötasot jatkavat pienenemistään ja jo tulevasta vuosikymmenestä  alkaen hybridi- ja sähköautojen määrä tulee lisääntymään merkitsevästi. Samaan aikaan tulotason kasvun myötä ja ihmisten muuttaessa pois ydinkeskustasta yksityisautoilun määrä uhkaa jatkaa ripeää kasvamistaan. Tieinvestoinnit nielevät merkittäviä rahasummia. Liikenteen päästöt jatkavat kasvuaan ja joukkoliikenteen kannattavuushaasteet lisääntyvät, jos joukkoliikenne ei kehity entistä helpommaksi ja joustavammaksi ja pysty kilpailemaan oman

(More)…

 
© Vesa Helkkula
credit
swedishEnglish