Tuoko syksy hallituksen Sote-sekamelskaan järkeä ?

10 vuoden kuluttua suuret ikäluokat ovat selvästi yli 70 vuoden ikäisiä. He ovat terveenpiä kuin aikaisemmat ikäihmiset, mutta silti terveyspalveluiden tarve väestömääräämme nähden kasvaa hyvin mittavavasti. Suomen talouskehitys on ollut heikkoa lähivuosina ja teollisuustuotantomme sekä vientimme on edelleen vuoden 2008 lamaa edeltävää aikaa alemmalla tasolla toisin kuin useimpien eurooppalaisten kilpailijamaidemme. Paineet merkittäviin ja järkeviin muutoksiin terveydenhuollossamme ovat suuret. Tärve ei ole jäänyt huomaamatta tavalliselta perusterveyshuollon käyttäjältä jo nykytilanteessa. Pääministeri Kataisen hallituskauden alkupäässä toistama,  hallitusohjelmaa myötäilevä, patenttiratkaisu yhteiskuntamme rakennemuutokseen “kuntien koon kasvattaminen työssäkäyntialueiden mukaisesti “on realisoitunut epäkelvoksi valmistelusahaukseksi eritoten sosiaali- ja terveystoimen kehittämisen osalta. Alan ammattilaisten perustellut näkemykset sivuutetaan hämmästyttävällä tavalla.  On tuskallista seurata, kuinka suuri määrä terveydenhuollon ammatilaisia, kuntien päättäjiä ja erikoissairaaloiden ammattilaisia käyttää aikaansa perustellakseen hallitusohjelman kautta työnnettviä yksinkertaistuksia virhearvioinneiksi. He

(More)…

 
© Vesa Helkkula
credit
swedishEnglish