Euro ei kestä ilman rakenteiden muutosta

Euroopan taloudellinen, yhteiskunnallinen ja poliittinen toimintaympäristö on muotoutunut sellaiseksi,  jossa euron päättyminen nykymuodossaan näyttää ilmeiseltä, mikäli euroalueen valtioiden poliittinen johto ei ripeästi ota uutta vahvaa ja äänestäjille rehellistä otetta muuttaakseen taloudellisia ja päätöksenteon rakenteita myös kohti taloudellista liittovaltiota. Tässäkin vaihtoehdossa euron säilyttämisen onnistumiseen sisältyy merkittäviä riskejä. Keskeisinä euron hajoamisuhan lähtösyinä  ovat taloudellisen rakenteemme valuviat:   rahoitusmarkkinoiden säätelemättömän paisumisen johtaminen siihen, että rahoitussektori on ottanut yhteiskuntamme kannalta liiallisia riskejä, mutta samalla sen toimijat ovat voineet  saada merkittävällä tavalla taloudellisesti hyötyä kantamatta itse otettua riskiä.  Rahoitusmarkkinat eivät toimi hyvin yhteisen hyvän eteen ja yhteiskunnallinen päätöksenteko on siinä voimaton. Toinen tärkeä tekijä on se, että jatkuvaan taloudelliseen kasvuun ja luonnon voimavarojen ylikäyttämiseen perustuva talousajattelumme ei ole enää hyvinvoivissa Euroopan maissa loogisesti uskottava. Kun taloudellinen laskusuhdanne uhkaa, kaikkien

(More)…

 
© Vesa Helkkula
credit
swedishEnglish